Hyppää sisältöön

Vt4 Oulu-Kemi: Siltatyöt käynnistyvät Vt4 Kiiminkijoen ylittävän sillan alueella

Julkaistu 23.03.2020

Väylä on allekirjoittanut urakkasopimuksen Destia Oy:n kanssa Vt4 Kiiminkijoen ylittävän sillan sekä viereisten kahden risteyssillan leventämisestä. Työt käynnistyvät maaliskuun aikana ja valmistuvat kokonaisuudessaan kesällä 2021.

Väylä on tehnyt urakkasopimuksen Destia Oy:n kanssa Valtatie 4 sijoittuvan Kiiminkijoen ylittävän sekä sen viereisten kahden sillan leventämisestä. Sillat sijoittuvat Kello-Räinänperä -osuuden puoliväliin. Sopimukseen kuuluu myös muita tiesuunnitelman mukaisia toimenpiteitä kyseisellä tiejaksolla. Urakkahinta on noin 5,5 miljoonaa euroa.

"Urakan toteuttamisen myötä liikenteen sujuvuus ja liikenneturvallisuus valtatiellä paranee. Siltoja leventämällä saadaan kohdalle 2+1 -kaistainen osuus, kun nykyisin kohdalla on yksi kaista molempiin suuntiin,” Väylän projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo. 

Urakassa levennetään nykyiset Jokelantien (Maantie 18739) ja Asemakyläntien (Maantie 18742) ylittävät risteyssillat. Valtatien 4 Kiiminkijoen ylittävän Allikon sillan kansi uusitaan ja levennetään. Näillä toimenpiteillä mahdollistetaan valtatien leventäminen ja ohituskaistan rakentaminen Asemakylän eritasoliittymästä Oulun suuntaan. Myös alueen melunsuojausta parannetaan rakentamalla muun muassa melukaiteet siltapaikoille.

"Työt ovat käynnistyneet puuston poistolla ja valmistelevilla töillä. Tällä viikolla käynnistyy valtatien levennystyöt Jokelantien ylittävän risteyssillan läheisyydessä ja lähiviikkoina Asemakyläntien ylittävän risteyssillan alueella. Kiiminkijoen ylittävän sillan osalta työt käynnistyvät kevättulvien jälkeen ja kannen uusimistöiden ajaksi rakennetaan nykyisen sillan viereen väliaikainen kiertotiesilta," kertoo Destia Oy:n projektijohtaja Risto Lippo.

 

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkkosivuilta ja Facebook-sivuilta.

http://www.vayla.fi/vt4oulu-kemi

https://www.facebook.com/vt4oulukemi/

 

Lisätietoja:

Jukka Päkkilä
Projektipäällikkö, Väylä
Puh. 029 534 3755, [email protected]

Risto Lippo
Projektijohtaja, Destia Oy
Puh. 040 583 6128, [email protected]

 

Vt4 on yksi Suomen valtaväylistä ja sen parantaminen välillä Oulu-Kemi sisältää työkohteita Kempeleessä, Oulussa, Iissä ja Simossa. Hankkeen toimenpiteillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta. Hankkeen kustannusarvio on 173 Meur, josta kuntien osuus on noin 30 miljoonaa euroa. Työt ajoittuvat vuosille 2017–2021.

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta