Hyppää sisältöön

Vt 9 Jännevirran siltahankkeella kevyen liikenteen väylä on kokonaisuudessaan valmis

Julkaistu 09.10.2018

 

Jännevirran siltatyömaan yhteydessä rakennetut kevyen liikenteen väylät ovat valmistuneet.

Jännevirran uuden sillan kevyen liikenteen väylä otettiin jo aiemmin käyttöön. Nyt myös valtatien varteen tuleva Jännevirran sillan ja Lentokentäntien välinen kevyen liikenteen väylä on avattu liikenteelle.

”Kevyen liikenteen väylä on kokonaisuudessaan päällystetty ja avattu liikenteelle. Pieniä viimeistelytöitä, esimerkiksi valaistukseen liittyen, tehdään vielä ensi viikon alussa,” kertoo projektijohtaja Hannu Nurmi Liikennevirastosta.

Vanhan sillan purkaminen ja syväväylän valmistuminen

Jännevirran vanhan sillan purkutyö on alkanut 1. lokakuuta. Purkutyö valmistuu marraskuun aikana.

Jännevirran uusi syväväylä otetaan puolestaan käyttöön loppusyksyllä, kunhan vanha silta on saatu purettua.

 

Lisätietoja:

Hannu Nurmi, projektijohtaja, Liikennevirasto, 029 534 3574

Mika Huhtala, työmaapäällikkö, Kreate Oy, 0400 691 159

Seuraa hanketta:

verkkosivuillamme liikennevirasto.fi/vt9jannevirta

Facebook-sivuillamme Vt 9 Jännevirran silta

Jännevirran silta on Kuopion ja Siilinjärven rajalla olevan valtatie 9:n silta, joka ylittää Saimaan syväväylän Jännevirran kylän kohdalla. Valtatie 9 on tärkeä Joensuu–Kuopio välinen tie. Hankkeessa rakennetaan uusi kiinteä silta, vanhan sillan ollessa elinkaarensa päässä. Uusi silta varmistaa sujuvan ja turvallisen liikennöinnin maantie- ja vesiliikenteelle sekä kevyen liikenteen kulkijoille. Hanke toteutetaan vuosina 2016–2018.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta