Hyppää sisältöön

Vt 5 Mikkeli–Nuutilanmäki: Kiertotiejärjestelyt vievät liikenteen uudelle sillalle

Julkaistu 30.06.2019

TIistaina 2.7. avataan liikenteelle ensimmäinen uuden valtatie 5:n silloista Mikkeli–Nuutilanmäki -välillä, kun Särkämäisen risteyssilta otetaan kiertotiekäyttöön. Liikenne siirretään Mikkelin ja Juvan rajalla sijaitsevalla Särkämäisen alueella kulkemaan kiertotielle uuden ja nykyisen Viitostien risteämiskohdassa. Kiertojärjestelyillä mahdollistetaan uuden tien rakentaminen alueella. Nopeusrajoitus kiertotiellä on 50 km/h. Kiertotie on käytössä syksyyn 2020 saakka.
 
Valtatien liikenne kiertotielle yön ajaksi Launialassa
 
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä 3.–4.7. klo 22–06 ohjataan liikenne samalle kiertotielle kuin juhannusviikolla. Reitti kulkee Viitostien eteläpuolella Huuhkajankatua, Launialankatua ja Salosaarentietä pitkin oheisen kartan mukaisesti. Reitti on viitoitettu koko matkalta. Liikenne valtatiellä katkaistaan yön ajaksi Ratinlammen ylikulkusillan muottien purkamisen vuoksi.  
 
Lisätietoja
 
Työmaapäällikkö Pekka Jaakkola, Destia Oy, 0400 888 241
Projektipäällikkö Harri Liikanen, Väylä, p. 029 534 3007
 
Hanke verkossa
 
vayla.fi/vt-5-mikkeli-juva
facebook.com/vt5mikkelijuva
Kuvia hankkeesta (Flickr)
 
Vt 5 Mikkeli–Juva
 
Valtatie 5 Mikkelin ja Juvan välillä rakennetaan nelikaistaisena, keskikaiteellisena tienä, jonka liittymät toteutetaan eritasoisina. Mikkeli–Nuutilanmäki -osuudella tie rakennetaan pääosin uuteen maastokäytävään ja nykyinen valtatie jää rinnakkaistieksi. Nuutilanmäki–Juva osuus rakennetaan nykyisen valtatie 5:n kohdalle 2 + 2 kaistaisena, eli koko tieosuus Vt 5 Mikkeli–Juva on laatutasoltaan sama. Vt 5 Mikkeli–Juva valmistuu pääosin vuonna 2021.

Liitteet

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta