Hyppää sisältöön

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen Uudenmaankadun parannustyöt venyvät alkusyksyyn

Julkaistu 25.06.2019

Lahden eteläinen sisääntulotie, eli maantie 167, valmistuu alkusyksyllä. Lahden eteläisen kehätien rakentaminen etenee aikataulussa.

Maantietä 167, eli Lahden eteläistä sisääntulotietä, parannetaan leventämällä Uudenmaankatu nelikaistaiseksi Renkomäen ja Launeen välillä. Nykyisen ajoradan itäpuolelle on rakennettu toinen ajorata noin 3,2 kilometrin matkalle. Urakka alkoi keväällä 2017, ja loppuvuonna 2018 Uudenmaankadun toinen ajorata avattiin liikenteelle etelästä katsottuna Renkomäen liikennevaloista Ajokadun liikennevaloihin sekä Aukeankadun työnaikaisen kiertoliittymän pohjoisreunasta Apilakadun risteykseen.

Suomen Maastorakentajat Oy:n toteuttama Uudenmaankadun urakka valmistuu alkusyksyllä 2019 muutamia kuukausia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Urakassa toteutettava Uudenmaakadun viimeinen päällystekerros toteutetaan kesällä 2020. Aukeankadun kohdan työnaikainen kiertoliittymä poistuu käytöstä heinäkuun puolessa välissä, kun uudet liikennevalot saadaan käyttöön.

"Tavoiteaikataulun mukaan Uudenmaankadun töiden piti valmistua alkukesän 2019 aikana. Tavoitellusta aikataulusta jäätiin hieman jälkeen jo loppusyksystä, eivätkä kaikki talvikaudelle aikataulutetut työt edenneet riittävästi. Keväällä työmaan resursseja on lisätty ja tällä hetkellä työt etenevät hyvin, mutta syksyn ja talvikauden aikatauluviivettä ei saada kokonaan kurottua kiinni. Tämän vuoksi töitä siirtyy alkusyksyyn", kertoo Suomen Maastorakentajien työpäällikkö Jari Häkkinen.

Kävelyn ja pyöräilyn väylät Uudenmaankadun varrella

Alkusyksyllä valmistuviin töihin kuuluvat myös Uudenmaankadun vieressä kulkevat kävelyn ja pyöräilyn väylät. Valmistuessaan, kävelyn ja pyöräilyn väylät kulkevat Uudenmaankadun itäpuolella aina Launeelta Uusi Orimattilankadun kohdalle saakka.

Uudenmaankadun aikataulu ei vaikuta kehätien valmistumiseen

Uudenmaankadun parantamisen aikatauluviive ei vaikuta Vt 12 Lahden eteläisen kehätien valmistumiseen.

”Kehätien tavoiteaikatauluun tai koko hankekokonaisuuden kustannusarvioon viiveellä ei ole vaikutusta.”, sanoo Väylän projektipäällikkö Janne Wikström.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö, Vt 12 Lahden eteläinen kehätie, Janne Wikström, Väylä, puh. 029 534 3600, [email protected]
Työpäällikkö Jari Häkkinen, Suomen Maastorakentajat, puh. 050 308 1910

Seuraa hanketta:
www.vayla.fi/vt12letke
www.facebook.com/vt12letke
www.twitter.com/vt12letke
(@Vt12Letke)

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen.

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta