Hyppää sisältöön

Noudatathan veneillessäsi Vuosaaren meriväylän läheisyydessä varoetäisyyksiä ja virallisia veneväyliä

Julkaistu 20.07.2020

Vuosaaren sataman edustalla on käynnissä ruoppaustyö. Veneilijöiden tulee oman turvallisuutensa vuoksi kulkea virallista väylää pitkin.

Väyläviraston, Helsingin Sataman ja Helsingin kaupungin hankkeessa Vuosaaren meriväylä ja satama-allas syvennetään laivaliikenteen kuljetusvaatimusten mukaiseksi 11 metristä 13 metrin kulkusyvyyteen.

Kesän venekaudella Vuosaaren väylällä kohtaavat laivaliikenne, työkalusto sekä pienveneilijät. Turvallisuuden takaamiseksi Väylävirasto muistuttaa, että pienveneilijöiden tulee käyttää vain virallisia veneväyliä, 150 metrin varoetäisyyttä työkalustoon, annettuja nopeusrajoituksia sekä välttää kalastusta työkohteiden läheisyydessä ja meriläjitysalueella.

Venekaudella Vuosaaren meriväylällä liikkuu ruoppauskalustoa. Pienveneilijöiden on syytä noudattaa tarkkaavaisuutta työkohteiden läheisyydessä veneillessään. Veneillessä työkalustoon on pidettävä vähintään 150 metrin varoetäisyys. Huviveneiden nopeusrajoitus on satama-alueella 17 km/h eli 9,2 solmua.

Turvallisuuden takaamiseksi veneillessä on noudatettava virallista, satama-altaan työmaa-alueen kiertävää väylää (kartta 1). Oikaiseminen satama-altaan läpi aiheuttaa riskin veneilijöille, työkoneille ja laivaliikenteelle.

Myös kauempana rannikosta sijaitsevalla läjitysalueella operoi hinaajia, proomuja ja mittausveneitä, joiden ohjailu on rajoitettua. Läjitysalueella uistelua tai muuta kalastusta on turvallisuussyistä vältettävä avovesikausina 2020-2021, ympäri vuorokauden. Kartassa 2 esitetään läjitysalueen sijainti ja proomureitti. Proomut kuljettavat ruoppausmassoja läjitysalueelle.

Myös uiminen ja sukeltaminen työkohteiden läheisyydessä on kielletty.

Työkaluston reaaliaikaisen sijainnin voi tarkistaa hankkeen karttapalvelusta: https://maps.ramboll.fi/vuosaari/

Lisätiedot

Hankkeen verkkosivut: www.vayla.fi/vuosaaren-merivayla

Väylävirasto, projektipäällikkö Seppo Paukkeri
p. 029 534 3361
[email protected]

Helsingin Satama Oy, tekninen johtaja Pekka Hellström
p. 09 310 336 72
[email protected]

Liitteet

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta