Hyppää sisältöön

Kimolan kanavahankkeessa uusittu Kimolan silta avataan liikenteelle Kouvolassa

Julkaistu 09.09.2019

Kimolan kanavan ylittävä Kimolan silta (mt 14550) avataan liikenteelle perjantaina 13.9.2019.

Sillan käyttöönotto mahdollistaa pääsyn Vierumäentieltä (363) Eiraskanmutkan maantielle 14550. Yhteys on ollut poissa käytöstä rakennustöiden ajan.  Silta on toinen Kimolan kanavahankkeen aikana uusituista silloista, joista aiemmin valmistunut Taipaleen yksityistien silta on otettu käyttöön 8.8.2019.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Harri Liikanen, Väylä p. 029 534 3007, [email protected]

Kimolan kanavahankkeessa uittokanava muutetaan veneilykäyttöön ja samalla kanavan ylittävät sillat uusitaan. Hanke käynnistyi heinäkuun alussa 2018 ja valmistuu vuonna 2020.

Lisää tietoa hankkeesta: vayla.fi/kimola

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta