Hyppää sisältöön

Kansainvälistä merenkulun turvalaitepäivää vietetään 1.7.

Julkaistu 28.6.2019

Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävän merenkulun turvalaitepäivän teemana on "onnistuneet matkat, kestävä planeetta" (Marine Aids to Navigation – Successful Voyages, Sustainable Planet).

Kuvassa loiste.

Kansainvälinen merenkulun turvalaitejärjestö IALA (International Association of Marine Aids to Navigation and Lighthouse Authorities) päätti vuoden 2018 yleiskokouksessaan merenkulun turvalaitepäivän perustamisesta. Päivää vietetään jatkossa vuosittain järjestön perustamispäivänä 1. heinäkuuta.

Päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Palma de Mallorcalla Espanjassa.

IALA - kansainvälinen merenkulun turvalaitejärjestö

IALA on vuonna 1957 perustettu kansainvälinen järjestö, jonka tehtävänä on standardien ja suositusten avulla harmonisoida merenkulun turvalaitteita. IALA määrittelee merenkulun turvalaitteeksi sellaiset aluksen ulkopuoliset laiteet, järjestelmät tai palvelut, joiden ensisijainen tarkoitus on parantaa navigoinnin turvallisuutta ja tehokkuutta. Näitä ovat perinteisten visuaalisten turvalaitteiden lisäksi myös esimerkiksi radionavigaatiojärjestelmät ja alusliikennepalvelu (VTS).

Järjestö toimii tiiviissä yhteistyössä kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) ja kansainvälisen merikartoitusjärjestön (IHO) kanssa turvaten meriliikenteelle yhdenmukaisen toimintaympäristön maailmanlaajuisesti. Ehkä näkyvin ja tunnetuin IALA:n harmonisointityön tulos on merenkulun viitoitusjärjestelmä, jonka suosituksia myös Suomen vesiväylien merkinnässä noudatetaan.

Suomi laajasti mukana IALA:n toiminnassa

Väylä toimii Suomen pääedustajana IALA:ssa ja edustajamme on myös valittu järjestön hallitukseen toimikaudelle 2018-2022. Traficom ja VTS Finland ovat mukana järjestön toiminnassa liitännäisjäseninä ja lisäksi toimintaan osallistuu neljä suomalaista laite- ja järjestelmätoimittajaa (Sabik Oy, Meritaito Oy, Furuno Finland Oy ja Navielektro Ky).

Olemme aktiivisesti mukana standardien ja suositusten valmistelutyössä eri komiteoissa ja niiden alatyöryhmissä pyrkien varmistamaan suositusten soveltuvuuden myös Suomen olosuhteisiin.

Lisätietoa

Simo Kerkelä
puh. 029 534 3354
etunimi.sukunimi(at)vayla.fi 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta