Hyppää sisältöön

Helsinki-Riihimäki-radan välityskykyä parantavan hankkeen 1. vaihe käynnistymässä

Julkaistu 24.05.2016

Suomen vilkkaimman rataosuuden, Helsinki-Riihimäki-rataosan välityskykyä parantavan hankkeen rakennustyöt alkavat tulevana kesänä. Ensimmäiset työkohteet sijaitsevat Keravalla ja Järvenpäässä.

Menneen talven ja kevään aikana parannushankkeessa on tehty valmistelevia töitä, kuten pohjatutkimuksia ja työvaihesuunnittelua sekä Keravalla ja Järvenpään alueella toteutettavien töiden rakennussuunnittelua.

– Varsinaiset rakennustyöt tässä hankkeen ensimmäisessä vaiheessa alkavat loppukesällä, ensin Keravalla ja myöhemmin Järvenpäässä. Keravalla työt keskittyvät ratapihalle, ja ne voidaan suorittaa junaliikennettä tai matkustajien liikkumista häiritsemättä, projektinjohtaja Juha Kansonen Liikennevirastosta kertoo.

Järvenpään alueella puolestaan tehdään syksystä lähtien siltatöitä.

– Järvenpäässä levitämme vanhoja ja rakennamme uusia ja siltoja, jotta pääsemme aloittamaan ensi vuoden alussa Kyrölän ja Purolan välille rakennettavan lisäraiteen pohjavahvistus- ja maanrakennustyöt. Uusi raide tulee pääradan länsipuolelle ja suunnitelmien mukaan se saadaan käyttöön vuoden 2018 loppuun mennessä, Kansonen toteaa.

Ensimmäisen vaiheen työt jatkuvat vuoteen 2020 asti

Helsinki-Riihimäki-hankkeessa parannetaan Suomen vilkkaimman rataosan välityskykyä, kun paikallisjunat sekä pikajuna- ja tavaraliikenne saadaan omille raiteilleen Ainolan ja Purolan välillä.

Välityskyvyn parantamishanke toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä parannetaan ratapihajärjestelyjä Keravalla ja samalla luodaan paremmat yhteydet Vuosaaren sataman suuntaan. Lisäksi Riihimäen henkilöratapiha päivitetään vastaamaan tämän päivän vaatimuksia ja Hyvinkään ratapihalla tehdään pieniä vaihdemuutoksia. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan myös Ainola-Purola-väli neliraiteiseksi.

Hankkeessa tehtävien toimenpiteiden myötä rataosuuden häiriöherkkyys vähenee merkittävästi. Radan kapasiteetti kasvaa, mikä tuo joustoa liikennöintiin sekä mahdollistaa junaliikenteen täsmällisyyden parantumisen. Myös liikennepaikkojen toimivuuden parantaminen helpottaa ja nopeuttaa asemat ohittavien junien kulkua.

Tämänhetkisen arvion mukaan hankkeen ensimmäinen vaihe valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2020. Toinen vaihe on hallinnollisessa ratasuunnitteluvaiheessa.

Lisätietoja
projektinjohtaja Juha Kansonen, puh. 0295 34 3633, juha.kansonen(at)liikennevirasto.fi
projektipäällikkö Riitta Parviainen, puh. 0295 34 3034, riitta.parviainen(at)liikennevirasto.fi

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta