Hyppää sisältöön

E18 Turun kehätie: Sillan purkutyöt alkavat Kirismäessä

Julkaistu 21.08.2019

Kehätien parannustyöt etenevät aikataulussaan. Tulevana viikonloppuna 24.-25. elokuuta aloitetaan Kirismäessä Turku-Helsinki -moottoritien ylittävän sillan purkutyöt, joiden vuoksi moottoritiellä on käytössä kiertotie Kirismäen eritasoliittymän ramppien kautta.

Siltatyöt pudottavat nopeusrajoituksia Kirismäen sillan kohdalla Turku-Helsinki -moottoritiellä alimmillaan 30 km/h:ssa. Liikennejärjestelyt ovat voimassa lauantai-illasta 24.8. klo 18.00 maanantaiaamuun 26.8. klo 05.00 saakka.

Sillan purkutyöt tehdään kahdessa vaiheessa. Nyt toteutettavassa ensimmäisessä purkuvaiheessa puretaan sillan pohjoinen puolisko. Tälle kohdalle rakennetaan uusi moottoritien ylittävä silta. Vanhan sillan eteläinen puolisko puretaan toisessa vaiheessa vuonna 2020.

Malttia matkantekoon

Väyläviraston projektipäällikön Juha Sillanpään mukaan liikenne Kirismäen kohdalla tulee hidastumaan ja hetkellisesti moottoritien liikenne joudutaan pysäyttämään. Hän korostaakin alempien nopeuksien, riittävien turvavälien ja joustavan ajotavan merkitystä. Lisäksi alueella liikkuu etenkin purkutöiden aikaan normaalia enemmän työkoneita ja raskasta kalustoa.

”Matkaan on hyvä varata tulevan viikonlopun jälkeen hieman aiempaa enemmän aikaa. Alennetut nopeudet ovat paitsi tienkäyttäjien myös tienrakentajien turva”, Sillanpää painottaa.

Nyt purettava Kirismäen risteyssilta rakennettiin vuosina 1992-1993. Vain kuukausi sillan betonivalun jälkeen viimeistelytöitä tehdessä sillan alla olevat telineet ja puumuotti syttyi tuleen hitsauskipinästä. Silta vaurioitu palossa pahoin. Sillan korjaustyöt kestivät tuolloin viisi kuukautta.

Hankkeesta saa lisätietoja verkkosivuilta www.vayla.fi/turunkehatie sekä Facebookissa www.facebook.com/E18Turunkehatie/

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Juha Sillanpää, Väylä p. 029 534 3608, [email protected]
Työpäällikkö Eetu Väisänen, Destia Oy p. 040 351 0790, [email protected]

Turun kehätie on osa E18-tietä, joka on yksi eteläisen Suomen keskeisistä liikenneväylistä. Rakennushankkeen ensimmäisessä vaiheessa poistetaan tasoliittymät Kauselan ja Kirismäen väliltä sekä rakennetaan Pukkilan ja Kirismäen välinen tieosuus nelikaistaiseksi. Hanke parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä tukee alueen elinkeinoelämää ja maankäytön suunnittelua. Ensimmäisen rakennusvaiheen kustannusarvio on 39 M€:a. Työt käynnistyivät maaliskuussa 2019 ja ne valmistuvat vuonna 2021. Hankkeen toteuttaa Väylä yhteistyössä Liedon kunnan ja Kaarinan kaupungin kanssa. 

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta