Hyppää sisältöön

Yksi väylä kerrallaan – luotsi kuulee meren kutsun

Julkaistu 6.7.2020

Laivan ohjaamiseen vaikuttavat väylän syvyys, luotsattava laiva ja sää. Luotsin tarina kuuluu juttusarjaan, jossa kerromme teiden, rautateiden ja vesiväylien merkityksestä eri ammattikunnille.

Jussi Javanainen luotsaa laivaa_vaylavirasto

Merikapteenista luotsiksi

Iltakymmeneltä laivan luotsausta satamaan, muutaman tunnin unet ja aamuviideltä herätys seuraavan laivan noutoa varten. Luotsin työpäivä voi näyttää vaikka tältä, kertoo 16 vuotta ammattia harjoittanut Jussi Javanainen.

– Viikko töissä ja viikko lomaa. Lepoaikaa on kymmenen tuntia kahdenkymmenenneljän tunnin työjaksoa kohti.

Lounais-Suomen merimaisemat ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi, sillä Javanainen luotsaa Rauman, Mäntyluodon, Tahkoluodon ja Eurajoen väylillä.

Luotsin ammatista Javanainen innostui merikapteeniksi opiskellessaan. Aluksilla vietetty aika vaikutti niin, että luotsaus alkoi tuntua yhä enemmän omalta. Samoin koti-ikävä Raumalle sai miettimään luotsin tehtäviin hakeutumista.

– Isäni työskenteli konepäällikkönä, joten ammatinvalintani taitaa olla myös perheen peruja, Javanainen kertoo.

Syvällä väylällä luotsaus vie enemmän aikaa

Väylän syvyys, luotsattava laiva ja sää vaikuttavat laivan ohjaamiseen. Syvillä väylillä kulkee suurempia aluksia, jolloin luotsaukseen kuluu enemmän aikaa.

– Paras laiva on sopivan pieni, nopea ja luotettava, Javanainen luettelee.

Navigointilaitteiden täytyy vastata sääolosuhteita. Sumu, sade ja pimeä vaikeuttavat luotsaamista, kun merenkulkija ei näe eteensä kunnolla.

Aalloilla liikkuva havaitsee herkästi säässä tapahtuvat muutokset, ja ilmastonmuutos tuntuu vesilläkin.

– Olen huomannut, että merellä tuulee ja myrskyää nykyään useammin kuin ennen.

Vaativaa työtä veden äärellä

Javanainen nauttii työnsä itsenäisyydestä: aluksen päällikkö luottaa luotsin ammattitaitoon, ja päätöksiä saa pohtia omaehtoisesti.

Luotsin työ vaatii tekijältään paljon, ja esimerkiksi aluksesta jääminen kovassa merenkäynnissä haastaa merenkulun ammattilaisenkin. Laivasta pitäisi kiivetä tikkaat alas ja hypätä sillä ohikiitävällä hetkellä, kun laiva ei keinu ja hakemaan tullut vene on aluksen kyljessä kiinni. 

– Muistan aina sen kerran, kun luotsitikkaat olivat pidemmät kuin yhdeksän metriä. Tikkaat eivät nojanneet aluksen kylkeä vasten, ja vaara oli todellinen.

Vapaa-aikaansa kolmen lapsen isä viettää aaltojen äärellä, sillä perheen mökki sijaitsee meren rannalla.

– Jokin siinä meressä vain vetää puoleensa, töissä ja vapaa-ajalla, Javanainen sanoo.

Lue sarjan muut jutut: 

Veturinkuljettajan onni on, kun juna kulkee jouhevasti

Tasaisella tiellä ambulanssi kiitää potilaiden luokse

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta