Takaisin

Tasaisella tiellä ambulanssi kiitää potilaiden luokse

Tasaisella tiellä ambulanssi kiitää potilaiden luokse

Julkaistu 2.7.2020

Ensihoitajan täytyy saada apu perille ripeästi, tietää Satakunnan pelastuslaitoksella työskentelevä Matias Vuorinen. Merkitystä on asfaltin kunnolla, valaistuksella sekä riittävällä näkyvydellä. Ambulanssin kuljettajan tarina jatkaa juttusarjaa, jossa kerromme teiden, rautateiden ja vesiväylien merkityksestä eri ammattikunnille.

Kaksikymmentäneljä tuntia valmiudessa

Tiesitkö, että ensihoitajat työskentelevät kaksikymmentäneljä tuntia ja pitävät sitten kolme vapaapäivää? Satakunnan pelastuslaitoksella työskentelevän Matias Vuorisen arkea värittää työpäivä–nukkupäivä–kaksi vapaapäivää-rytmi.

– Yleensä yhden vuoron aikana tulee noin kymmenen hälytystä, joista valtaosa sattuu päiväsaikaan. Viisitoista hälytystä on jo todella paljon.

Pelastuslaitoksella on Porin seudulla kolme ambulanssia: kaksi Kanta-Porissa ja yksi Noormarkussa. Eniten ambulanssin apua kaivataan juuri Kanta-Porissa.

– Kesäisin ambulanssi hälytetään usein paikalle helleuupumuksen tähden, kun taas talvisin apua tarvitaan monesti kaatumisten jäljiltä.

Vuorojen välissä levätään, syödään ja kerätään voimia tuleviin tehtäviin. Työporukka hitsautuu tiiviiksi, mikä auttaa toimimaan tosipaikan tullen tehokkaasti.

Tieverkko mahdollistaa avun saapumisen perille

Hyvä tieverkko on erittäin arvokas asia ensihoitajan työssä, sillä sen ansiosta apu saadaan potilaiden luokse turvallisesti ja nopeasti. Samoin karttasovellusten pitää kertoa reiteistä ja teiden kunnosta ajantasaisesti.

– Hyväkuntoinen asfaltti, valaistukset ja riittävä näkyvyys ovat tärkeimpiä asioita ambulanssin kuljettajan näkökulmasta.

Soraiset, mutkikkaat ja pienet tiet hidastavat matkaa ja saavat joskus myös aikaan sen, ettei kaikkia toimenpiteitä pystytä ambulanssin kyydissä tekemään.

– Joskus huonolla tiellä pitää huutaa kuskille etupenkille, että aja rauhallisemmin. Toisinaan on pyydettävä toista pysähtymään kokonaan.

Ensihoitajan täytyy osata ajaa haastavissakin olosuhteissa ja olla tietoinen omien kykyjensä rajoista. Kokematon kuljettaja voi luulla, että pillit ja sireenit antavat suojaa tai että aina on ajettava niin lujaa kuin mahdollista.

– Todellisuudessa nopeus syntyy siitä, että muut tielläliikkujat kuulevat ja näkevät ambulanssin ja väistävät. Silloin ei tarvitse odottaa ruuhkissa tai risteyksissä.

Haastavaa ja vauhdikasta työtä

Ensimmäinen hälytysajo Porista Turkuun on jäänyt Vuorisen mieleen tärkeänä kokemuksena. Vuosien varrella taitoja on karttunut lisää, ja uutta opittavaa kertyy jatkuvasti. Vauhdikkaasta työstä ei haasteita puutu.

– Tunnemaailmallisesti vaikeimpia ovat lapsipotilaat, joita on erilaista hoitaa kuin aikuisia.

Kun työvuoro loppuu, Vuorinen viettää aikaansa ulkoillen, perheen kanssa ja kuntosalilla. Hän on valitsemaansa tiehen tyytyväinen.  

– Ensihoitajana saan haastaa itseäni ja tehdä vaihtelevia työpäiviä. Tämä ammatti sopii minulle.

Lue sarjan muut jutut: 

Veturinkuljettajan onni on, kun juna kulkee jouhevasti 

Yksi väylä kerrallaan – luotsi kuulee meren kutsun 


reaktionapit