Rakennustyöt Nokian ratapihalla alkoivat maaliskuussa 2024, ja niiden myötä myös kulkuyhteydet ja liikennejärjestelyt ovat jonkin verran muuttuneet. Nokian rautatieasemalla ja sinne saapuvilla reiteillä sekä liityntäpysäköintialueella järjestettiin lokakuun alussa kansalaistestaus, jossa arvioitiin alueen esteettömyyttä nykytilassa ja rakentamisen aikana.
Väyläviraston kehittämässä testauksessa testihenkilöt kulkivat töiden aikaisilla reiteillä ja arvioivat muun muassa järjestelyitä, opastuksen selkeyttä ja yhteyksiä joukkoliikenteen pysäkeille.
Testaajina oli kaksi liikkumisrajoitteista ja yksi näkövammainen henkilö. He antoivat monille järjestelyille kiitosta siitä, että alueella on helppo liikkua pyörätuolin kanssa tai näkövammaisena. Osa järjestelyistä keräsi myös kritiikkiä.
”Testauksista saatu palaute on meille tärkeää, sillä rakennamme yhteisiä alueita ja yhteistä infraa. Pystymme tekemään palautteen perusteella muutoksia jo töiden aikana, ja töiden valmistuttua luvassa on korkeatasoisia ratkaisuja”, kertoo hankkeen projekti-insinööri Mervi Kulha Väylävirastolta.
Jyrkät nousut hankalia pyörätuolilla liikkuville
Testaajat antoivat kiitosta muun muassa junalaiturien helppokulkuisesta asfalttipäällysteestä, lippuautomaatille ohjaavasta päällysteestä ja reunasta, valaistuksesta ja junalaitureilla sijaitsevista penkeistä. Kaikki nämä helpottavat liikkumista alueella.
Lippuautomaatille johtava ohjaava päällyste ja reuna saivat näkövammaiselta testaajalta kiitosta, sillä niiden ansiosta automaatille löytää helposti.
Sen sijaan liikkumista hankaloittivat etenkin alikulun epätasainen laattapäällyste sekä parkkipaikan ja asemalaiturin välisten luiskien jyrkkyys. Pyörätuolilla kulkeva testaaja arveli, että luiskien nouseminen kelaamalla saattaa olla mahdoton tehtävä. Kritiikkiä sai myös jalkakäytävän ja ajotien välinen reuna bussipysäkin kohdalla: reuna on niin korkea, että kulku pysäkille on hankalaa tai pyörätuolilla jopa mahdotonta.
Nykyisen alikulkukäytävän laattapäällyste tuntui pyörätuolilla kulkiessa hankalalta. Sen sijaan junalaiturien asfalttipäällyste sai kaikilta testaajilta kehuja helppokulkuisuutensa vuoksi.
Myös opastukseen invaparkkipaikalle toivottiin lisää selkeyttä. Sähköpyörätuolilla kulkeva testaaja saapui testaukseen taksilla ja taksi ajoi invapysäköinnin sijasta pysäköintialueelle.
Testaajat kaipasivat selkeämpää opastusta etenkin invapysäköintialueelle.
Kaikki testaajat pohtivat vaihtelevien sääolosuhteiden vaikutusta kulkemisen helppouteen. Näkövammainen testaaja mietti, miten lippuautomaatille ohjaavan opasteen värikontrasti näkyy talvella ja tavoittaako valkoinen keppi päällysteopasteet, jos niiden päällä on lunta. Kaikki testaajat muistuttivat, että invapysäköintipaikoille ei saa kasata talvisin lunta.
Sähköpyörätuolilla kulkeva testaaja mietti, miten kulku junalaitureille onnistuu, jos hissit ovat poissa käytöstä. Hänelle kerrottiin testauskierroksen aikana, että tällaisessa tapauksessa lyhin reitti laitureille kulkee alikulkutunnelin kautta. Kansalaistestauksen jälkeen on jo tehty muutoksia töiden aikaisiin järjestelyihin.
”Olemme käyneet kaikki huomiot läpi ja tehneet jo muutamia parannuksia, esimerkiksi opasteiden ja aitojen sijoittelua on selkiytetty ja osaa luiskista loivennettu. Myös lippuautomaatin tasannetta on parannettu”, listaa hankkeen mentoroitava projektipäällikkö Mikko Rekilä Ratatekiltä.
Lue lisää hankkeesta:
https://vayla.fi/nokian-ratapiha