Valtatien 9 parantaminen Leppäveden sillan kohdalla, tiesuunnitelma, Jyväskylä
Tiehanke Suunnitteilla Keski-Suomi
Valtatie 9 on tärkeä osa valtakunnallista ja kansainvälistä itä-länsisuuntaista poikittaisyhteyttä. Valtatie 9 kuuluu kansainväliseen TEN-T kattavaan verkkoon ja on osa kansallista raskaan liikenteen runkoyhteyttä. Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa maanteiden ja rautateiden pääväyliksi valtatie 9 on määritetty pääväylien palvelutasoluokkaan 1. Valtatie 9 kuuluu myös suurten erikoiskuljetusten verkkoon.
Suunnittelualue sijoittuu Jyväskylään valtatielle 9 nykyisen Leppäveden sillan kohdalle. Suunnittelualue käsittää Leppäveden sillan kohdan sekä valtatietä niiltä osin kuin se on tarpeen huomioiden työnaikainen kiertotie siltapaikan ohi.
Valtatien keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä suunnittelualueella on noin 10 400 ajon. /vrk, josta raskasta liikennettä on noin 9 %.
Tavoitteet
Hankkeessa suunnitellaan uusi Leppäveden silta valtatielle 9 työnaikaisine järjestelyineen. Silta uusitaan nykyiselle paikalleen.
Tavoitetilanteessa silta tulee toimimaan valtatien toisena ajoratana. Tavoitetilanteen mukaista ratkaisua tutkitaan tarkemmin yhteysvälin Kanavuori-Lievestuore yleissuunnitelmassa, joka käynnistyy arviolta loppuvuodesta 2025.
Lähtötilanne ja tarve
Nykyinen silta on kantavuuspuutteinen ja huonokuntoinen, eikä sitä voida korjata. Silta on kriittinen, sillä pahimmassa tapauksessa sillalla voidaan joutua äkillisesti rajoittamaan liikennettä, millä olisi merkittävä haitta kaikelle liikenteelle, erityisesti elinkeinoelämän kuljetuksille kiertoreitin ollessa pitkä.
Keski-Suomen ELY-keskus on laatinut vuosina 2021–2024 valtatielle 9 Kanavuoren ja Lievestuoreen välille ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA). Arviointiin voit tutustua hankesivuilla Vt 9 Kanavuori-Lievestuore - Väylävirasto.
Suunnittelutilanne
Suunnittelun aloituskuulutus julkaistaan 30.5.2025 Valtion liikenneväylien suunnittelu palvelussa osoitteessa www.vayliensuunnittelu.fi.
Suunnittelukonsulttina toimii Ramboll Finland Oy. Tiesuunnitelmaluonnoksia esitellään yleisölle avoimessa vuorovaikutustilaisuudessa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kutsu tilaisuuteen julkaistaan aikataulun varmistuttua paikallisessa sanomalehdessä sekä osoitteessa www.vayliensuunnittelu.fi.
Tavoitteena on, että tiesuunnitelma valmistuu loppuvuodesta 2026. Suunnitelman valmistuttua se asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi, jona aikana suunnitelmasta voi jättää muistutuksia. Nähtävillä olosta kuulutetaan Valtion liikenneväylien suunnittelu verkkosivuilla osoitteessa www.vayliensuunnittelu.fi ja paikallisissa sanomalehdissä. Kommentteja on mahdollista esittää koko suunnittelun ajan.
Toteutus
Silta kirjattu liikenneverkon strategiseen tilannekuvaan isot kriittiset siltahankkeet kohdassa. Rakentamisesta ei toistaiseksi ole päätöstä.