Suunnittelu ja rakentaminen: hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä elinvoimakeskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
327 tulokset
Ei tuloksia
Sivut: 1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22  
true

Kt 63 ja mt 7813 jalankulku- ja pyörätiejärjestelyt välillä Sievi kk - Järvikylä, Sievi

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen yhteistyössä Sievin kunnan kanssa. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen sekä kestävien kulkumuotojen kasvuedellytysten edistäminen.
Tiehanke Pohjois-Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 22 jalankulku- ja pyörätiejärjestelyt Metelin liittymän kohdalla, Paltamo

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen yhteistyössä Paltamon kunnan kanssa. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen sekä kestävien kulkumuotojen kasvuedellytysten edistäminen.
Tiehanke Kainuu Suunnitteilla

Mt 16623 Keljonkankaantien jalankulku ja pyöräilyväylä

Keljonkankaantieltä puuttuu jalankulku- ja pyöräilyväylä Åströminkadun ja Kylmälahdentien liittymien väliseltä osuudelta, joten nykyinen verkko ei mahdollista täysin turvallista ja sujuvaa liikkumista kyseisellä välillä. Nykytilanteessa jalankulku ja pyöräily tapahtuvat ajoradan reunassa tai pientareella. Suunnittelu sisältää jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien parantamisen noin 0,6 kilometrin matkalla. Työhön kuuluu myös muiden liikenneturvallisuutta parantavien toimenpiteiden suunnittelua, kuten kaiteiden ja linja-autopysäkkien uusimista.
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Uusi yhteys välille vt 2 – vt 8, Pori, Yleissuunnitelma

Suunnittelukohteena on Porin kaupunkiin, lähelle Ulvilan rajaa sekä taajamaa sijoittuva uusi yhteys välillä Honkaluoto (vt 2) - Vainio (vt 8) ja siihen liittyvät liittymä-, tie- ja katujärjestelyt.
Tiehanke Suunnitteilla

Päällystystyöt Lapissa

Lapin elinvoimakeskuksen päällystyskohteet kesällä 2024.
Tiehanke Päällystystyöt Lappi Käynnissä

Vaasan satamatien yleissuunnitelma, Vaasa, Mustasaari

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus jatkaa Vaasan satamatien suunnittelua laatimalla yleissuunnitelman Vaskiluodon sataman ja valtatien 8 välillä.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 14 parantaminen Ensolan liittymän kohdalla, Savonlinna

Nykyistä liittymää parannetaan kanavoinnein ja kaistajärjestelyin. Samalla parannetaan liikenteenohjausta portaalein.
Tiehanke Etelä-Savo Suunnitteilla

Vt 18 Petäjäveden taajaman kohdalla - aluevaraussuunnitelma, Petäjävesi

Keski-Suomen elinvoimakeskus ja Petäjäveden kunta ovat käynnistäneet aluevaraussuunnitelman laatimisen valtatielle 18 Petäjäveden taajaman kohdalle.
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Maantie 2774 jalankulku- ja polkupyörätie Sorvajärventie–Lammassaarentie

Sisä-Suomen elinvoimakeskus ja Ylöjärven kaupunki suunnittelevat jalankulku- ja pyörätietä Ylöjärvelle Mutalan ja Ylisen alueelle
Tiehanke Pirkanmaa Suunnitteilla

Hämeenkyrön jalankulku- ja polkupyöräväylä Miharinlammentie–Sasintie

Sisä-Suomen elinvoimakeskus ja Hämeenkyrön kunta suunnittelevat jalankulku- ja pyörätietä maanteiden 2623, 2624 ja 13145 varteen Hämeenkyrön Miharin ja Sasin alueille.
Tiehanke Pirkanmaa Suunnitteilla

Valtatien 13 parantaminen maanteiden 380 ja 14774 välisellä osuudella, Lemi

Valtatieosuus Mikkelin ja Lemin välillä on pääosiltaan puutteellinen sen mäkisyyden, mutkaisuuden ja kapean poikkileikkauksen takia. Tietä ei kuitenkaan pyritä parantamaan heti koko yhteysväliltä, vaan pahimmat ongelmakohdat tunnistetaan ja poistetaan kiireellisyysjärjestyksessä rahoituksen mahdollistamassa tahdissa. Aikaisemmassa toimenpidesuunnitelmassa I parannuskohteeksi määritelty valtatie 13 Myttiömäen kohta (Savitaipale) on valmistunut Väyläviraston toimesta syksyllä 2023.
Tiehanke Etelä-Karjala Suunnitteilla

Maantien 14748 (Ylijärventien) parantaminen soratienä hyödyntäen alueen sivukivivarantoja, Lappeenranta

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on lähtenyt muodostamaan sorateiden parantamisen toimenpide-ohjelmaa vuonna 2021 valmistuneen merkitysluokitustyön ja sen yhteydessä laaditun 288 soratie-jaksoa koskeneen selvitystyön jatkoksi. Työskentelyn pohjalta on valittu kymmenen kohdetta jatkotarkasteluihin mahdollisia tulevia lähiajan parantamistarpeita varten. Kasarin maantie 14748 (Ylijärventie) on yksi näistä kohteista.
Tiehanke Etelä-Karjala Suunnitteilla

Hämeenlinnanväylä (Vt 3) Kannelmäen ja Kaivokselan välillä ja Kuninkaantammen eritasoliittymä

Hämeenlinnanväylä (Vt 3) on yksi pääkaupunkiseudun tärkeimmistä valtakunnallisista sisääntuloväylistä. Hämeenlinnanväylällä on välityskykyongelmia ja ruuhkia etenkin Kannelmäen ja Kaivokselan välillä.
Tiehanke Uusimaa Suunnitteilla

Kt 50 Kehä III Espoonkartanon kohdalla

Tiesuunnitelma: Meluesteet Espoonkartanon kohdalla Kehä III (kt 50) ja Lapinkyläntie (mt 1130) Kehä III:n uusitaan toisen ajoratavarauksen paikalle Espoonkartanon kohdalla noin kilometrin matkalla n
Tiehanke Uusimaa Suunnitteilla
Sivut: 1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22