Suunnittelu ja rakentaminen: hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä elinvoimakeskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
333 tulokset
Ei tuloksia
Sivut: 1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23  
true

Maantien 6112 Kuokkalantien parantaminen, Jyväskylä, aluevaraussuunnitelma

Työn tausta ja tavoitteet Maantien 6112, Kuokkalantien ympäristön liikennemäärät ovat lisääntyneet mm. uuden Äijälän asuinalueen ja uusien kauppaliikkeiden my
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Jyväskylän liikenteen rauhoittaminen

Jyväskylän liikenteen rauhoittamisselvityksen tehtävänä on ollut Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ja Jyväskylän kaupungin sekä sidosryhmien välisenä yhteistyönä määr
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Kantatie 58 parantaminen välillä Vuorentie–Mustalahti–Juhola, Mänttä-Vilppula, tiesuunnitelma

Sisä-Suomen elinvoimakeskus ja Mänttä-Vilppulan kaupunki laativat tiesuunnitelmaa kantatie 58 parantamistoimenpiteistä.
Tiehanke Pirkanmaa Suunnitteilla

Vt 9 välillä Lieto asema - Aura

Valtatiellä 9 on leveäkaistatieosuus maantien 204 ja kantatien 41 välillä. Leveäkaistateillä on todettu olevan turvallisuusriskejä. Joulukuussa 2020 valmistunut tiesuunnitelma käsittää valtatien nykyisen leveäkaistaisen tieosuuden muuttamisen keskikaiteelliseksi nelikaistatieksi. Pituutta nelikaistaisella osuudella on noin 8,6 km.
Tiehanke Varsinais-Suomi Suunnitteilla

Vt 12 välillä Joutjärvi-Uusikylä

Valtatien 12 yhteysväli Lahti–Kouvola on tärkeä osa itä-länsisuuntaista valtatieverkkoa (TEN-T kattava verkko) ja se on merkittävä yhteys elinkeinoelämän kuljetuksille.
Tiehanke Kymenlaakso Päijät-Häme Suunnitteilla

Vt 9 Lievestuore-Hankasalmi

Valtatien 9 parantaminen välillä Lievestuore-Hankasalmi, toimenpide- ja aluevaraussuunnitelma Keski-Suomen elinvoimakeskus on laatinut toimenpide- ja aluevaraussuunnitelman valtatielle 9 Lievestuoreen ja Hankasalmen välille.
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Valtatien 4 parantaminen Viitasaaren kohdalla, toimenpide- ja aluevaraussuunnitelma

Toimenpide- ja aluevaraussuunnitelman tavoitteena on parantaa valtatien liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Suunnittelussa on pyritty löytämään ratkaisu, mi
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Tiesuunnitelma maanteiden 16843 (Kukonhiekantie) ja 16845 (Rahkolantie) lakkauttaminen maantienä sekä tiesuunnitelma valtatien 13 parantaminen välillä mt 16843 (Kukonhiekantie) – mt 16847 (Linnankyläntien) itäinen liittymä, Saarijärvi

Hankekuvaus Suunnitelman mt 16843 (Kukonhiekantien) sekä mt 16845 (Rahkolantien) lakkauttamiseksi maantienä asemakaavoitetulta alueella tarkoittaa, että ne mu
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Mt 637 Sorastajantie - Laukaan kirkonkylän taajama

Seututien 637 parantaminen välillä Jyväskylä - Laukaa Seututie 637 on vilkasliikenteinen maantie, joka yhdistää Laukaan ja Jyväskylän. Seututien keskimääräine
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Mt 637 (Jyväskyläntie) liittymä- ja yksityistiejärjestelyt Vihtavuoren taajaman kohdalla, Laukaa, tiesuunnitelma

Seututien 637 liikennemäärä Vihtavuoren eritasoliittymän eteläpuolella on 8771 ajoneuvoa/vrk ja raskaan liikenteen osuus 5,5%. Eritasoliittymän pohjoispuolella
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Kt 63 parantaminen välillä Ina-Kaustinen

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus suunnittelee kantatien 63 parantamista Evijärven Inan ja Kaustisen välillä. Kyseinen noin 14 km pitkä väli on moniongelmainen tieosuus, jolla on merkittäviä sujuvuus- ja turvallisuuspuutteita.
Tiehanke Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 8 parantaminen välillä Rauma-Eurajoki

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen hankkeen tavoitteena on kehittää valtatietä 8 sekä parantaa liikkumisen turvallisuutta ja sujuvuutta Rauman seudulla. Suunnitteluun kuului YVA-menettely ja yleissuunnitelman laatiminen. Yleissuunnitelma valmistui ja asetettiin nähtäville helmikuussa 2025. Suunnittelu sisälsi ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) sekä yleissuunnitelman laatimisen.
Tiehanke Satakunta Suunnitteilla

Valtatien 4 pitkän aikavälin tavoitetilan toimenpiteet Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueella

Valtatie 4 on valtakunnallinen tason I pääväylä ja osa Eurooppa-tasoista TEN-T-ydinverkkokäytävää. Sen merkitys erityisesti valtakunnallisen tavaraliikenteen kannalta on suuri. Laadittavien selvitysten ja suunnitelmien lähtökohtana on vuonna 2020 valmistunut selvitys ”Valtatiekäytävän 4 ja 29 kehittämisen periaatteet välillä Helsinki–Tornio/Haaparanta”. Siinä määritettiin koko välille pitkän aikavälin tavoitetila, joka vastaa pääväyläasetuksen ja TEN-T-ydinverkkokäytävän edellyttämää tasoa. Tavoitteena on parantaa valtatien 4 sujuvuutta ja turvallisuutta.
Tiehanke Pohjois-Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtateiden 8 ja 27 liittymäalueen liikennejärjestelyt, Kalajoki

Elinvoimakeskus ja Kalajoen kaupunki ovat laatimassa tiesuunnitelmaa valtateiden 8 ja 27 liittymäalueen liikennejärjestelyistä. Suunnitelma valmistuu huhtikuun 2021 loppuun mennessä.
Tiehanke Pohjois-Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 8 parantaminen välillä Edsevö – Lepplax, Pedersöre

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus ja Pedersören kunta ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välillä Edsevö – Lepplax. Tiesuunnitelma valmistuu vuonna 2022.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla
Sivut: 1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23