Valtatien 2 parantaminen Porin keskustan kohdalla, YVA

Tiehanke Suunnitteilla

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA-menettely) tarkastellaan vilkkaasti liikennöidyn valtatien 2 parantamista Porin keskustan kohdalla, Korven ja Tiilimäen eritasoliittymien välillä. Tieosuus välittää sekä Porin satamien että valtatien 8 tavara- ja henkilöliikennettä. Liikenteen määrä on edellyttänyt jo pitkään vaatinut valtatien leventämistä nelikaistaiseksi.

YVA-menettelyssä arvioidaan kahden eri parannusvaihtoehdon ympäristövaikutuksia. Tavoitteena on löytää toteuttamiskelpoisin ratkaisu nykyaikaisen ja sujuvan valtatieosuuden rakentamiseksi.

  • 02/2024 - YVA-ohjelma nähtäville
  • 06/2024 - Yleisötilaisuus
  • YVA-selostuksen laatiminen
  • 01/2025 - Yleisötilaisuus 14.1.2025
  • 01/2025 - YVA-selostus nähtäville
  • 05/2025 - Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä. Vaihtoehdon valinta ja jatkosuunnittelu
  • 2026-2029 - Arvio rakentamisen alkamisesta

Hankkeen perustiedot


Aikataulu
2023-2025
Tilaaja
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Tavoitteet

Hankkeen tavoitteita 

  • Sovittaa yhteen sovittaa kahden valtatien kasvanut liikenne Porin ydinkeskustan laajentuneeseen maankäyttöön.  
  • Löytää toteuttamiskelpoisin, laadukas ja yleisesti hyväksyttävä ratkaisu. 

YVA-menettelyn tavoitteita 

  • Tunnistaa vaihtoehtojen todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset.
  • Tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi. 
  • Saada laajasti näkemyksiä ja käydä avointa keskustelua. 

Hankkeen tausta

Valtatiellä 2 on suuri merkitys Porin seudun kehittymiselle. Tien liikennemäärä on jo pitkään vaatinut nelikaistaista valtatietä Porin keskustan kohdalle. Valtatien parantaminen sisältyy liikenneverkon kehittämisen tavoitteisiin Satakunnan maakuntakaavassa.  

Hankkeen taustalla on vuonna 2022 valmistunut tiesuunnitelma. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue teki samana vuonna päätöksen YVA-menettelyn käynnistämisestä. Tiesuunnitelma tarjoaa arvokasta tietoa ympäristövaikutusten arviointiin. 

Hankkeen sisältö

Suunnittelualue sijoittuu asemakaavoitetulle kaupunkialueelle Porin kantakaupungin kupeeseen. Alueella on asutusta, yritystoimintaa ja viheralueita. Valtatieosuuden pituus on noin viisi kilometriä. 

YVA-menettelyssä tarkastellaan kahden vaihtoehdon ympäristövaikutuksia. Arviointia tehdään asiantuntijatyönä monipuolisiin lähtötietoihin tukeutuen. Vaikutusten arvioinnissa hyödynnetään maastoselvitysten tuloksia sekä palautteiden ja keskustelujen kautta saatua tietoa. Aktiivinen viestintä ja sidosryhmien osallistaminen ovat oleellinen osa YVA-menettelyä. 

YVA-menettely aloitettiin syksyllä 2023. Ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA-ohjelma) saattoi esittää mielipiteitä maaliskuun 2024 loppupuolelle. Ohjelma on suunnitelma arviointiprosessista, menetelmistä ja tiedottamisesta.

Varsinainen arviointi tehdään YVA-ohjelman ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon perusteella. Tulokset koottiin YVA-selostukseen,  joka kuulutettiin nähtäville tammikuun alussa 2025. YVA-ohjelman, YVA-selostuksen ja niitä koskevat kuulutukset löytää yhteysviranomaisen verkkosivuilta.  

Arviointivaiheen päätteeksi saadaan yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä, jossa otetaan kantaa hankkeen merkittäviin vaikutuksiin.  

Ajankohtaista alkuvuodesta 2025

Ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) valtatien 2 parantamisesta Porin keskustan kohdalla on valmistunut. Siihen on koottu arvioinnin tulokset ja johtopäätökset. 

Yhteysviranomainen kuulutti valmiin selostuksen nähtäville 8.1.2025. Mielipiteiden antamista ohjeistava kuulutus ja YVA-selostus löytyvät yhteysviranomaisen verkkosivuilta. Selostukseen voit tutustua myös paperiversiona 8.1.–7.3.2025 välisenä aikana Porin kaupungin palveluneuvonnassa, osoitteessa Porin Leijona, Yrjönkatu 6, Pori, palvelupisteen aukioloaikoina. Mielipiteen voi jättää kuulutuksen mukaisesti 60 päivän ajan eli 7.3. saakka. 

YVA-selostus ja kuulutus >

Yleisötilaisuus tiistaina 14.1. 

Esittelimme tiistaina 14.1. ympäristövaikutusten arviointiselostusta yleisötilaisuudessa Porissa.  Tilaisuudessa esiteltiin hanketta, kerrottiin nähtävillä olevasta YVA-selostuksesta ja annettiin ohjeita mielipiteiden antamiseen. Aikaa oli varattu keskustelulle karttojen ja suunnittelumateriaalin äärellä. 

Yhteysviranomaisen puheenvuoro yleisötilaisuudessa (pdf) > 

Yleisötilaisuuden esitysmateriaali ja muistio >

Tarkasteltavat vaihtoehdot

Vaihtoehto VE 0+ 

  • Valtatie säilyy nykyisellään, kaksikaistaisena tienä. 
  • Suntinojan silta toteutetaan. 
  • Valtatien ali rakennetaan uusi katuyhteys Tikkulan ja Eteläväylän kiertoliittymien välille.  
  • Tikkulan suuntaisliittymää parannetaan. 
  • Tiilimäen liittymisramppia pidennetään. 
  • Jalankulku- ja pyöräteitä parannetaan ja lisätään meluntorjuntaa.  

Vaihtoehto VE 1 

  • Vuoden 2022 tiesuunnitelman mukainen ratkaisu. 
  • Valtatie nelikaistaistetaan Tiilimäen ja Korven eritasoliittymien välillä. Tehdään tarvittavat katu- ja liittymäjärjestelyt. 
  • Jalankulku- ja pyöräteitä parannetaan. 
  • Tehdään pohjavesisuojauksia ja lisätään meluntorjuntaa. 

Hanke Facebookissa

Ajankohtaista hankkeessa

Takaisin Usein kysyttyjä kysymyksiä julkaistu hankkeesta Valtatien 2 parantaminen Porin keskustan kohdalla, YVA

Usein kysyttyjä kysymyksiä (Q&A) hankkeesta valtatien 2 parantaminen Porin keskustan kohdalla, YVA

Tälle sivulle on koottu hanketta ”Valtatien 2 parantaminen Porin keskustan kohdalla, YVA” koskevia kysymyksiä. Kysymysosio täydentyy hankkeen edetessä. Palautelomakkeen kautta voi lähettää ehdotuksia lisättävistä kysymyksistä.

Mikä on ympäristövaikutusten arviointimenettely eli YVA? 

Menettely perustuu lakiin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 252/2017 (YVA-laki). Sen kautta arvioidaan laajamittaisten ja isojen hankkeiden merkittävät ympäristövaikutukset. YVA-laissa on lueteltu hankkeet, joihin on aina sovellettava arviointimenettelyä. Menettelyä voidaan soveltaa myös tätä pienempiin tai muihin kuin lain liitteessä mainittuihin hankkeisiin ELY-keskuksen päätöksellä. 

Hankkeesta on valmis tiesuunnitelma, miksi YVA-menettely käynnistyi? 

Hankkeen suunnittelussa on aikaisemmin tehtyjen suunnitelmien ja selvityksien kohdalla edetty olettaen, että ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ei tarvita. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristövastuualue teki 19.9.2022 päätöksen, että hankkeeseen tulee soveltaa YVA-menettelyä. Päätöksestä ilmenee, että tiehankkeesta aiheutuu merkittäviä ympäristövaikutuksia ja siten hankkeeseen sovelletaan YVA-lain mukaista arviointimenettelyä. YVA-menettelyn soveltamispäätös perustuu YVA-lain vaatimuksiin.  

Mitä tapahtuu YVA-menettelyn jälkeen? 

YVA-menettelyn jälkeen hankkeen etenemistä punnitaan uudelleen menettelyn sekä palautteen pohjalta. YVA-menettelyn laatiminen tuoreen tiesuunnitelman pohjalta ei ole tyypillinen tiehankkeen eteneminen, joten jatkovaiheisiin liittyy epävarmuutta sekä hallinnollisesti että teknisesti. 

Milloin hanke rakennetaan? 

Hankkeen rakentamisen aikataulusta ei ole tarkempaa tietoa. Aika päätien parannustarpeen ilmenemisestä hankkeeksi ja rakentamiseen on pitkä. Useita vaiheita ja päätöksiä tarvitaan ennen hankkeen toteuttamista. Isojen väylähankkeiden investointipäätökset käsitellään poliittisesti. 

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom hyväksyy tiesuunnitelman. Hankkeen tiesuunnitelman (VE 1) mukainen toteutusvalmius on arviolta 2026, mikäli VE 1 päätyy jatkoon YVA-menettelyn jälkeen. Hanke sisältyy Väyläviraston laatimaan investointiohjelmaan vuosille 2024–2031. Hankkeen 1. vaiheena on mahdollista toteuttaa Tikkulan liittymän parantaminen tarvittavine katujärjestelyineen ilman päätien nelikaistaistusta. Oletettavasti rakentaminen käynnistyy 2026–2029 välisenä aikana. 

Ketkä suunnittelua tekevät tai teettävät? 

Ympäristövaikutusten arvioinnin käynnistää ja siitä vastaa taho, joka suunnittelee hanketta eli alueensa tienpidon viranomainen. Hankkeesta vastaava on tässä hankkeessa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenteen vastuualue, jossa hanketta johtaa Timo Bäcklund. ELY-keskus teettää maanteiden suunnittelun suunnittelualan yrityksillä eli konsulteilla. Tässä hankkeessa suunnittelukonsulttina toimii Sitowise Oy. 

Yhteysviranomainen on se viranomainen, jolla on vastuu siitä, että ympäristövaikutusten arviointimenettely toteutetaan lain mukaisesti. ELY-keskuksen liikenteen vastuualueella (hankkeesta vastaava) ja ympäristön vastuualueella (yhteysviranomainen) on erilliset, lakisääteiset viranomaistehtävät. Ympäristöministeriö on tehnyt YVA-lain 10 §:n nojalla määräyksen siitä, että tässä hankkeessa yhteysviranomaisena toimii Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue. Yhteysviranomaisen vastuuhenkilönä toimii Asta Asikainen. 

Mikä on perusteltu päätelmä? 

Yhteysviranomainen laatii YVA-arviointiselostukselle perustellun päätelmän. Perusteltu päätelmä on yhteysviranomaisen hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista tekemä perusteltu johtopäätös, joka on tehty arviointiselostuksen, siitä annettujen mielipiteiden ja lausuntojen sekä yhteysviranomaisen oman tarkastelun pohjalta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain nojalla (YVA-laki). 

Voiko vaihtoehtoihin vaikuttaa? 

Palaute on tärkeä asia YVA-menettelyssä ja maantien suunnittelussa. YVA-menettely tuottaa tietoa hankkeen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista. Se tuo osallisille vaikutusmahdollisuuksia ja tiedonvälitystä YVA-lain mukaisen vuoropuhelun kautta. Maantiehankkeen suunnittelun tavoitteena on löytää mahdollisimman hyväksyttävä suunnitteluratkaisu sovittamalla yhteen usein erilaisia tavoitteita ja näkemyksiä. Suunnitelmien sisältöön on mahdollista vaikuttaa suunnitelmien laadinnan aikana, mutta lopputulos on kompromissi. Maantiehankkeet ovat osa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää ja niillä toteutetaan päätöksiä, joita tehdään monessa vaiheessa ja eri tasoilla.