Hyppää sisältöön

Liikenneviraston meriliikennekeskus esti rahtialuksen karilleajo Orregrundin eteläpuolella tiistaina

Julkaistu 30.01.2018

Liikenneviraston meriliikennekeskus onnistui ehkäisemään rahtialuksen mahdollisen karilleajon itäisellä Suomenlahdella Orrengrundin eteläpuolella tiistai-iltana.

Liikenneviraston Suomenlahden meriliikennekeskus havaitsi 30.1.2018 klo 22.30 rahtialuksen, joka oli suuntaamassa kohti matalikkoa Orrengrundin eteläpuolella olevalla vesialueella. Meriliikennekeskuksen ohjeistuksella 85 metrinen alus saatiin muuttamaan kurssinsa takaisin väylälle.

Suomen ahtaat kulkuväylät ja matalat rannikkovedet ovat koko rannikolla haasteellisia. Orregrundin kaltaiset vilkasliikenteiset väylät, joista kuljetaan useisiin satamiin, ovat sellaisia paikkoja, joissa on oltava erityisen tarkkana.

Meriliikennekeskukset ehkäisevät vuosittain monia vaaratilanteita

Meriliikenteenohjauksesta vastaavia keskuksia on Suomessa kolme ja ne sijaitsevat Helsingissä, Turussa ja Lappeenrannassa. Nämä keskukset ehkäisevät joka vuosi lukuisia vaaratilanteita.

Esimerkiksi vuonna 2017 meriliikennekeskukset estivät yli seitsemän karilleajoa. Sellaiset tapahtumat, joissa aluksen kurssi on ollut viemässä kohti matalikkoa, eikä alus luultavasti olisi muuttanut suuntaansa oma-aloitteisesti ilman meriliikennekeskuksen väliintuloa, luokitellaan karilleajon estämiseksi.

Suomenlahden meriliikennekeskus Helsingissä valvoo alusliikennettä laajalla alueella

Tällä kertaa karilleajon esti Liikenneviraston Suomenlahden meriliikennekeskus. Keskus valvoo alusliikennettä Suomen kansallisilla vesialueilla Hangosta itärajalle Santioon sekä kansainvälisillä vesialueilla GOFREP-yhteistyön merkeissä. Suomenlahden alusliikenteen pakollinen ilmoittautumisjärjestelmä (GOFREP) kattaa kansainvälisen merialueen Suomenlahdella ja sitä valvovat Suomi, Viro ja Venäjä yhteistyössä.

Meriliikennekeskus antaa aluksille informaatio-, liikenteenjärjestely-, ja navigointiapupalveluja.

Lisätietoja:

Liikennevirasto, Suomenlahden meriliikennekeskus, p. 020 448 5391

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta