Hyppää sisältöön

Kouvola–Kotka/Hamina-ratahanke: Ahonkujan tasoristeyksen poistaminen käynnistyy kesäkuussa

Julkaistu 15.5.2023 13.25

 

Kotkan Kymissä sijaitsevan Ahonkujan tasoristeyksen poistaminen alkaa kesäkuun alussa. Turvallisuussyistä poistettavan tasoristeyksen korvaava tieyhteys Tapanilantie parannetaan ennen tasoristeyksen sulkemista. Ahonkujan tasoristeys suljetaan ajoneuvoliikenteeltä heinäkuun lopussa. Tasoristeykseen jää jalankulun väylä.

Maanrakennustyöt käynnistyvät Tapanilantiellä kesäkuun alussa. Työt ovat vilkkaimmillaan kesä- ja heinäkuun aikana, kun tien kantavuutta ja kuivatusta parannetaan sekä Tapanilantielle rakennetaan katuvalaistus.

Tapanilantien työt valmistuvat heinäkuun lopussa, jolloin ajoneuvoliikenne Ahonkujan tasoristeyksessä lakkaa. Alueelle pystytetään korvaavalle reitille ohjaavia opasteita ennen tasoristeyksen sulkemista.

Tapanilantiellä liikkuu töiden aikana kulkemista hidastavia työkoneita ja tiellä on väliaikaisia katkoksia läpiajoliikenteessä. Alueen asukkaille tiedotetaan erikseen töiden aikaisista liikennejärjestelyistä. 

”Väylävirasto pyrkii poistamaan tasoristeyksiä, joiden olosuhteet eivät salli turvallista ylittämistä eli esimerkiksi kohdissa, joissa näkyvyys on huono ja reitillä tehdään vaarallisten aineiden kuljetuksia, kuten Kouvola–Kotka/Hamina-rataosuudella, jolla Ahonkujan tasoristeys sijaitsee”, projektipäällikkö Jarmo Nirhamo Väylävirastosta kertoo.

Urakoitsijana toimii Destia Oy:n Väyläpalvelut.

Lisätietoja Ahonkujan tasoristeyksen poistamistöistä: Pekka Lindqvist, päällysrakennetöiden rakennuttaja, RATAs Infra Oy, p. 050 592 7777, [email protected]

Lisätietoja Kouvola-Kotka/Hamina-ratahankkeesta: Jarmo Nirhamo, hankkeesta vastaava projektipäällikkö, Väylävirasto p. 0295 534 3596, [email protected]

Seuraa hanketta netissä: https://vayla.fi/kouvola-kotka-hamina
Seuraa hanketta Facebookissa: https://www.facebook.com/kouvolakotkahaminarata
Tilaa hankkeen uutiskirje: https://vayla.fi/tietoa-meista/ajankohtaista/uutiskirjeet

Kouvola-Kotka/Hamina -hankkeen tavoitteena on parantaa liikennöinnin täsmällisyyttä ja nostaa rataosan kapasiteettia. Hanke tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten parantamiseen muun muassa nostamalla radan suurin sallittu akselipaino 25 tonniin. 25 tonnin akselipaino saavutettiin suunnitellusti vuoden 2022 loppuun mennessä. Vuonna 2020 käynnistynyt hanke on kokonaisuudessaan valmis 2025.

Liitteet