Hyppää sisältöön

Vt 4 Oulu-Kemi: Vt 4 ohituskaistojen rakentaminen välillä Kuivaniemi-Simo käynnistyy

Julkaistu 11.03.2020

Väylä on allekirjoittanut urakkasopimuksen Kreate Oy:n kanssa Vt 4 ohituskaistojen rakentamisesta Kuivaniemi-Simo-välille. Työt käynnistyvät maaliskuun aikana ja valmistuvat syksyllä 2020.

Väylä on tehnyt urakkasopimuksen Kreate Oy:n kanssa Vt 4 ohituskaistojen rakentamisesta Kuivaniemen ja Simon välille. Urakkahinta on noin 5,8 miljoonaa euroa.

”Urakan toteuttamisen myötä liikenteen sujuvuus ja liikenneturvallisuus valtatiellä paranee. Syksyllä valmistuu tämän urakan lisäksi myös Viantienjoki-Maksniemi-osuus Simossa, joten syksyn jälkeen Oulu-Kemi-parantamishankkeen toimenpiteet Olhavasta pohjoiseen ovat liikenteen käytössä,” Väylän projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo.  

Työt käynnistyvät mittaustöillä

Urakassa rakennetaan ohituskaistapari valtatielle 4 Viinamäentien (maantie 18813)/ Pohjoisrannantien (maantie 18811) sekä Ranuantien (maantie 924) väliselle osuudelle, jonka pituus on noin 7,5 kilometriä. Tieosuudelle rakennetaan keskikaide sekä riista-aidat valtatien molemmille puolille. Keskikaiteen rakentamisen vuoksi katkaistaan yksityisteiden liittymiä, joille rakennetaan korvaavat kulkuyhteydet.

"Työt käynnistyvät mittaustöillä maaliskuun puolivälissä, jonka jälkeen alkaa puuston poisto ja rakennustöiden valmistelu. Pääosin ohituskaistojen vaatima tien leventäminen pystytään toteuttamaan nykyisen tien sivussa, mutta nopeusrajoituksia joudutaan laskemaan sekä kaistoja ajoittain kaventamaan," sanoo kohteen työpäällikkö Juha Schönberg Kreatelta.

 

Lisätietoja:

Juha Schönberg
Työpäällikkö, Kreate Oy
Puh. 040 587 9759
[email protected]

Jukka Päkkilä
Projektipäällikkö, Väylä
Puh. 029 534 3755
[email protected]

 

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkkosivuilta ja Facebook-sivuilta.

http://www.vayla.fi/vt4oulu-kemi

https://www.facebook.com/vt4oulukemi/

 

 

Vt 4 on yksi Suomen valtaväylistä ja sen parantaminen välillä Oulu-Kemi sisältää työkohteita Kempeleessä, Oulussa, Iissä ja Simossa. Hankkeen toimenpiteillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta. Hankkeen kustannusarvio on 173 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus on noin 30 miljoonaa euroa. Työt ajoittuvat vuosille 2017–2021. 

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta