Väylävirasto julkaisi vuoden 2024 kestävyysraportin

Julkaistu 6.5.2025

Väylävirasto on julkaissut vuoden 2024 kestävyysraporttinsa, joka pohjautuu YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan Agenda 2030.

Kaksi henkilöä, joilla on yllään huomiotakit ja valkoiset kypärät, seisoo rakennustyömaalla. Taustalla näkyy puisia rakenteita ja osittain rakennettu silta sekä puita ja pilvinen taivas.

Kestävyystavoitteet kattavat muun muassa infrastruktuurin kehittämisen kestävän kehityksen mukaisesti, ilmastonmuutoksen torjunnan sekä liikenneonnettomuuksien aiheuttamien kuolemien ja vammojen vähentämisen. Raportissa esitellään konkreettisia toimenpiteitä, joilla virasto on edistänyt kestävyystyötään.

Kestävyysraportti tarkastelee myös Väyläviraston toiminnan jalanjälkeä, eli viraston olemassaolon ja toiminnan vaikutuksia ympäristöön. Väyläviraston toiminnan jalanjälki on merkittävä erityisesti infrastruktuurin rakennus- ja kunnossapitohankkeissa. Raportissa tarkastellaan Väyläviraston toiminnan vaikutuksia toimintaympäristöön erityisesti ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten näkökulmasta.

Valtiokonttori päivitti ohjeistustaan kestävyysraportoinnista valtion virastoille joulukuussa 2024, minkä seurauksena raportin nimi on muuttunut kestävyysraportiksi. 

Tutustu vuoden 2024 kestävyysraporttiin »