”Ehkä tärkein syy tähän rahoitusepäsuhtaan on se, ettei väylien kunnossapito ole poliittisesti myyvää siinä määrin kuin suuret liikenneinvestoinnit”, pohtii Liikenneviraston johtava asiantuntija Anne Herneoja.
Herneoja myöntää, että ammattilaisten – joihin hän lukee myös itsensä – käyttämä kieli voisi olla selkeämpää ja yksikäsitteisempää tie- ja rataliikenteen rahoitustarpeista puhuttaessa.
”Korjausvelan käsitekin on hieman hankala, jopa kiistanalainen merkitykseltään. Joka tapauksessa väylien kunto huononee jatkuvasti, ellei niihin tehdä peruskorjauksia – niitähän pitää tehdä asuintaloillekin. Yhtä selvää on, ettei raha riitä kaikkeen. On uskallettava priorisoida, siihen tarvitaan selkeitä poliittisia päätöksiä, joiden päälinjat tulisi mieluusti kirjata hallitusohjelmaan”, ehdottaa ylijohtaja Raimo Tapio, joka vastaaLiikennevirastossa väylänpidon toimialasta
Priorisointi puolestaan edellyttää kauan sitten laaditun, yhä voimassa olevan tieluokituksen nykyaikaistamista. Toisin sanoen jako valtateihin ja kantateihin ei enää riitä. Lisäksi pitäisi tarkastella kunkin tien todellista merkitystä ja päättää sen jälkeen, millaisia olosuhteita tietä käyttävät tarvitsevat. Yhteiskunnan muuttuessa myös väylien merkitys on muuttunut.
”Tällaisella priorisoinnilla rahat saataisiin riittämään hieman paremmin, kun voitaisiin keskittyä niihin väyliin, joilla on suurin merkitys. Tietenkin on samalla huolehdittava siitä, ettei mikään seutu jää kokonaan osattomaksi rahoituksesta. Olosuhteet voitaisiin kuitenkin räätälöidä tarpeiden mukaan.”