Hyppää sisältöön

Talven ensimmäinen jäänmurtaja kohti Perämerta

Julkaistu 07.12.2016

Liikennevirasto on tehnyt päätöksen ensimmäisen jäänmurtajan lähettämisestä Perämeren kaarelle. Jäänmurtaja Otso lähti matkaan torstaina 8.12.2016 klo 01.30 ja se on perillä perjantaina.

Kulunut loppusyksy on ollut edellisiä vuosia kylmempi ja ennusteiden mukaan myös alkutalvesta on tulossa aiempia vuosia kylmempi. Avustustarve on pian käsillä. Otson toiminta-alue tulee olemaan aluksi Tornion, Kemin ja Oulun väylillä, tälle alueelle tulevat ensimmäiset liikennerajoitukset voimaan 10.12.2016.

Saimaalla murtajia liikenteessä

Marraskuun alkupuolella Saimaalla aloitti jäänmurtotoimintansa hinaaja Iso-Pukki. Joulukuun alussa avuksi tuli hinaaja Meteor. Ensimmäiset liikennerajoitukset tulivat voimaan 12.11.2016 Saimaan vesistön pohjoisosissa.

Liikennevirasto varautuu normaaliin talveen merillä, mutta koko talven kylmyyteen liittyvä tarkempi ennustaminen onnistuu vasta tammikuun puolenvälin jälkeen. Käytössä merellä on Arctia Oy:n kuusi perinteistä ja kaksi monitoimijäänmurtajaa sekä lisäksi Alfons Håkans Oy:n Zeus. Saimaalla avustavat Alfons Håkans Oy:n Iso-Pukki ja Protector sekä Rauma Cata Oy:n Meteor. Tulevana talvena liikennerajoituksia satamiin asetetaan jäätilanteen mukaan samoilla periaatteilla kuin edellisinäkin talvina.

Lisätietoa:

Talvimerenkulkuyksikön päällikkö Markus Karjalainen, puh. 029 534 3422

Tietoa avustus- ja jäätilanteesta: www.baltice.org

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

liikennevirasto.fi

facebook.com/liikennevirasto

twitter.com/liikennevirasto

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta