Hyppää sisältöön

Suomi mukaan pohjoismaiseen keskustelevien autojen pilottiprojektiin

Julkaistu 29.06.2015

Liikennevirasto, Trafi ja Nokia HERE ovat 29.6.2015 allekirjoittaneet sopimuksen kolmivuotisen NordicWay, Coop -pilottiprojektin toteuttamisesta. Kokeilussa autot välittävät matkapuhelinverkkoa käyttäen toisilleen nopeasti ja oikealle tieosuudelle liikenneturvatietoa, esimerkiksi esteistä tiellä, sääolosuhteista, tien liukkaudesta ja onnettomuuksista. Vapaaehtoisesti mukaan liittyvät kuljettajat lataavat mobiilisovelluksen älypuhelimeensa, jonka avulla viestejä välitetään ajoneuvojen välillä.

Tieliikenteen turvatietojen ja älykkäiden-palveluiden laatuvaatimukset tulevat kiristymään lähivuosina EU:n direktiivien mukaisesti. Myös käyttäjien odotukset ja tarpeet toimivien liikenteen palveluiden osalta ovat lisääntyneet. Suomen vahva mobiiliteknologiaosaaminen, harva asutus ja autokannan hidas uusiutuminen ovat kimmokkeita uusien ratkaisujen etsimiselle.

Liikenneviraston, Trafin ja Nokia HEREn kokeiluhanke on osa valmisteilla olevaa Verkkojen Eurooppa -ohjelmaa ja sen yhteispohjoismaista NordicWay -hanketta. Suomen lisäksi Ruotsin, Norjan ja Tanskan tieviranomaiset osallistuvat yhteensopivan älykäytävähankkeen pilotointiin. 

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa varmistetaan järjestelmän tekninen valmius. Toinen vaihe alkaa keväällä 2016, jolloin käynnistyy laajempi pilotointi E18-tiellä Helsingin ja Turun välillä (mukaan lukien Kehä I ja Kehä III -tieosuudet). Hanke valmistuu ja tulokset raportoidaan vuoden 2017 loppuun mennessä.

Nordic Way -hanke on osaltaan valmistautumista uudentyyppisiin liikenteen palveluihin ja tieliikenteen automaatioon. Samalla testataan Suomen kännykkäverkon soveltuvuutta tällaiseen käyttöön.

Ensi vaiheen kokeilun tuloksena odotetaan käyttäjiltä palautetta palvelun toimivuudesta. Lisäksi arvioidaan järjestelmän toimivuutta ja valmiutta laajempaan käyttöön sekä kaupallista potentiaalia ja ekosysteemimallia. Viranomaistietona saadaan tietämystä turvallisuuden kannalta kriittisen tiedon välityskanavasta sekä sen vaikutuksista liikennekäyttäytymiseen ja liikenteenhallintaan.

Pilotti saa EU-komission myöntämää Verkkojen Eurooppa -tukea (CEF, Connecting European Facility), joka kattaa 50 % hankkeen kustannuksista.

 

Lisätietoja:

Ilkka Kotilainen, projektipäällikkö, Liikennevirasto, p. 050 311 8016 [email protected]

Anna Schirokoff, johtava asiantuntija, Trafi, [email protected], p. 040 751 5343

 

[email protected]

http://company.here.com/en/newsroom/contacts/

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

www.liikennevirasto.fi

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta