Hyppää sisältöön

Monien matalaväyläkanavien avaaminen viivästyy – syynä kylmä kevät

Julkaistu 11.05.2017

Liikennevirasto avaa tänä vuonna Pielisjoen, Iisalmen, Rautalammin ja Heinäveden reittien kanavat viikkoa normaalia myöhemmin.

Veneilykauden alku siirtyy hieman myöhemmäksi osalla matalaväyläkanavista. Syynä on poikkeuksellisen kylmä kevät. Osalla kanavista on vielä 20-senttinen jääpeite. Normaalisti tähän aikaan vuodesta jäät ovat jo sulaneet.

”Lisäksi osa kanavien sulkujen rakenteista on jäässä, eikä niitä voi käyttää. Tämän takia emme ole vielä pystyneet tekemään kaikkia tarvittavia huoltoja, koekäyttöjä ja uusien työntekijöiden perehdytyksiä”, kertoo Liikenneviraston sisävesiväyläyksikön päällikkö Tero Sikiö.

Matalaväyläkanavien uudet avausajat ovat seuraavat:

5.5.2017 klo 9.00:
Vääksy, Kalkkinen
Kokemäenjoen vesistö (Lempäälä, Valkeakoski, Murole, Herraskoski)

12.5.2017 klo 9.00:
Keiteleen kanava (Vaajakoski, Kuhankoski, Kuusaa, Kapeenkoski, Paatela)

19.5.2017 klo 9.00:
Rautalammin reitti (Kerkonkoski, Kiesimä, Neituri, Kolu)
Iisalmen reitti ja museokanavat (Nerkoo, Ahkiolahti, Kuivataipale, Saarikoski)
Pielisjoen reitti (Joensuu, Kaltimo, Kuurna)
Heinäveden reitti (Pilppa, Vihovuonne, Kerma, Karvio)

24.5.2017 klo 9.00:

Heinäveden/Juojärven reitti (Varistaival, Taivallahti)
Tahkon reitti (Karjalankoski, Juankoski, Lastukoski)

Lisätietoa

Liikennevirasto,
Yksikön päällikkö Tero Sikiö,
puh. 029 534 3409
etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta