Hyppää sisältöön

KNALLI-sopimus allekirjoitettiin

Julkaistu 21.4.2016

Liikennevirasto allekirjoitti 20.4.2016 VR Track Oy:n kanssa kunnossapidon allianssisopimuksen rataverkon kunnossapitoalueelle kaksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun allianssimallia kokeillaan radan kunnossapidossa.

Kuvassa Katja Pekkanen (VR Track Oy), Mirja Noukka (Liikennevirasto), Ville Saksi (VR Track Oy) ja Eero Liehu (Liikennevirasto).

Rataverkon kunnossapidon kunnossapitoalueella kaksi (2) kokeillaan allianssimallia. Pilotti on jaettu kahteen vaiheeseen: kehitysvaiheen allianssiin ja toteutusvaiheen allianssiin. Kehitysvaihe jakautuu kahteen jaksoon.

”Kehitysvaihe päättyy elokuun lopussa. Silloin pitää yhteisten suunnitelmien olla sen verran valmiina, että pystymme toteuttamaan kunnossapidon allianssimallilla. Varsinainen toteutusvaihe alkaa 1.4.2017”, kertoo aluepäällikkö Eero Liehu Liikennevirastosta.

Kokeilun tavoitteena on tilaajan kustannustehokkuuden parantaminen sekä yhteistyön ja ymmärryksen lisääminen niin tilaajan kuin toteuttajankin puolella.

Nyt allekirjoitettava allianssisopimus on voimassa viisi vuotta ja siihen on mahdollista lisätä kaksi optiovuotta.

Allianssimallissa tilaaja ja palveluntuottaja muodostavat yhdessä toteutusorganisaation. Mallin mukaisesti sekä riskit että hyödyt jaetaan yhdessä.

Rataverkon kunnossapitoalueeseen kaksi kuuluu rataosat Kirkkonummi – Karjaa – Turku – Uusikaupunki, Hyvinkää – Karjaa – Hanko ja Toijala - Turku.


Lisätietoja:    
Etelä-Suomen aluepäällikkö Eero Liehu, p. 029 534 3894 tai [email protected]


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta