Hyppää sisältöön

Kehärata: liukuporrasyhteys juna-asemalta lentoaseman terminaaliin avautuu pääsiäisen alla

Julkaistu 02.03.2016

Liukuporrastyöt lentoaseman juna-aseman terminaalin puoleisella sisäänkäynnillä ovat valmistumassa. Suora liukuporrasyhteys juna-aseman ja lentoaseman terminaalin välillä otetaan käyttöön viimeistään maanantaina 21.3.

Alun perin liukuportaiden asennustöille oli varattu aikaa 14 viikkoa, mutta työt ovat edenneet edellä aikataulua.

– Asennustyöt ovat sujuneet ripeästi. Näin myös loppuvaihe, esimerkiksi erilaiset tarkastukset, päästään aloittamaan arvioitua aiemmin ja liukuportaat saadaan sen myötä käyttöön ennen pääsiäistä, viimeistään maanantaina 21.3. Tällä hetkellä näyttää tosin siltä, että käyttöönotto voi tapahtua jo edellisenä perjantaina, eli 18. maaliskuuta, projektipäällikkö Juha Kansonen Liikennevirastosta kertoo.

Lentoaseman terminaalin ja juna-aseman välinen suora yhteys on ollut matkustajien käytössä jo joulukuusta lähtien, jolloin käyttöön otettiin kaksi hissiä.

– Olemme saaneet matkustajilta tästä hyvää palautetta. Liikkuminen juna-aseman ja terminaalien välillä on ollut hisseilläkin sujuvaa ja yhteyden kätevyyttä on kiitelty, Kansonen kertoo.

Nyt valmistuvien liukuportaiden pituus on 70 metriä ja niitä kulkee terminaalinpuoleisella sisäänkäynnillä kolmet rinnakkain. Liukuporraselementit haalattiin ahtaaseen yhteyskuiluun asennettavaksi reilun seitsemän metrin pituisina ja seitsemän tonnin painoisina elementteinä.

Sisäänkäynnin seinäverhoilu koivukuvioitua lasia

Liukuportaat kulkevat juna- ja lentoaseman välillä teräs-lasirakenteisessa kuilussa.

– Kuten koko aseman, myös sisäänkäynnin suunnittelussa on painotettu valoisuutta ja avaruutta. Näin matkustajan on muun muassa helppo nähdä, mihin kohtaan lentoaseman terminaalia hän saapuu, toteaa aseman suunnittelusta vastannut arkkitehti Arttu Suomalainen PES-Arkkitehdeista.

Sisäänkäynnin seinäverhoilu on lasia, johon on painettu koivurungon kuviointi.

– Koivurunko on valokuvattu, suurennettu ja siitä on tehty pikselöimällä graafinen kuvio. Tuo kuvio on sitten painettu lasiin keraamisilla väreillä, Suomalainen kuvaa.

Kuvia sisäänkäynnistä on tämän tiedotteen liitteenä.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Juha Kansonen, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3633, juha.kansonen(at)liikennevirasto.fi

Liitteet

Kehärata on 18 kilometriä pitkä, poikittainen raideyhteys, joka yhdistää Vantaankosken radan lentoaseman kautta päärataan Vantaan Hiekkaharjussa. Kehäradalle valmistui ensimmäisessä vaiheessa viisi uutta asemaa: Lentoaseman ja Aviapoliksen tunneliasemat sekä Leinelän, Vehkalan ja Kivistön pinta-asemat. Asemavarauksia rakennettiin Petakseen, Viinikkalaan ja Ruskeasantaan. Liikennöinti kehäradalla alkoi heinäkuussa 2015. Kehärata on Liikenneviraston, Vantaan kaupungin ja Finavia Oyj:n yhteishanke.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta