Asuntomessualueella ajetaan kuskitta - Liikennevirasto mukana kokeilussa
Liikennevirasto on aktiivisesti mukana Vantaan asuntomessujen yhteydessä järjestettävässä automaattiautokokeilussa. Asuntomessuilla kävijät pääsevät kokeilemaan, miltä tuntuu ajaa kilometrin pätkä kuskittoman pikkubussin kyydissä Kehäradan Kivistön asemalta messualueelle.
Automaattiautojen globaali kehitys käynnistyi jo 1980-luvulla, vaikka tuolloinen ajoneuvoteknologia sisälsi huomattavasti vähemmän automaatiota kuin nykyisin. Automaattinen ohjaus oli mahdollista upottamalla tiehen riittävä määrä tähän tarkoitukseen suunniteltuja antureita. 1990-luvun puolivälissä Ranskassa ja Yhdysvalloissa kokeiltiin entistä kehittyneempiä ratkaisuja. Infraan nojautuva ratkaisu osoittautui toimivaksi, mutta liian kalliiksi toteuttaa.
- Nykyään ajoneuvojen oman automaation rooli on ratkaisevasti isompi. Infran merkitys ei tässä mielessä ole enää korostunut. Silti on oleellista selvittää, mitä infralta vaaditaan automaattiautoliikenteen kehittämisen tueksi, pohtii Liikenneviraston johtava ITS-asiantuntija Risto Kulmala.
Kulmala kertoo infran roolia koskevan selvitystyön valmistuvan tämän vuoden loppuun mennessä. Mukana työssä ovat Liikenneviraston lisäksi Trafi sekä liikenne- ja viestintäministeriö. Vantaa on ainoana kaupunkina Suomesta mukana EU:n 7. puiteohjelmaan kuuluvassa CityMobil2-projektissa, jonka tarkoituksena on tutkia ja esitellä kuskittomia ajoneuvoja osana joukkoliikennettä.
Teknologia valmis, asennemuutos tarpeen
Automaattiautojen teknologia on jo siinä mielessä valmis, että se on osoittautunut turvalliseksi ja luotettavaksi. Yhdysvalloissa automaattisesti ajavia autoja on ollut liikenteessä kolmen osavaltion alueella. Sikäläisessä kehittämistyössä hakukoneyhtiö Googlella on ollut merkittävä rooli. Pitkäaikaisin kokeilu Googlen automaattiautolla tehtiin Nevadan osavaltion alueella.
Myös perinteiset autonvalmistajat ovat osoittaneet kiinnostusta kehittää mallistoaan niin, että automaattisia vaihtoehtoja olisi lähivuosina saatavilla. Ehkä pisimmällä on Volvo, joka aikoo tuoda markkinoille omat automaattiautomallinsa jo ensi vuonna. Samalla yhtiö käynnistää laajan pilottihankkeen Göteborgin ympäristön teillä.
Vantaan Kivistössä asuntomessuvieraat pääsevät matkustamaan EasyMile -robottiautoilla noin kilometrin pituisella reitillä, joka on eristetty muusta liikenteestä. Bussin liikkeet ovat jatkuvassa tarkkailussa lähietäisyydellä sijaitsevasta valvomosta.
- Vaikka tekniikka on jo luotettavaksi todennettua, on ymmärrettävää, että tavallisilla ihmisillä voi olla tietty pelko astuessaan ensi kertaa elämässään kuskittomaan ajoneuvoon, pohtii CityMobil2-projektissa Liikenneviraston edustajana toimiva Asta Tuominen.
Hän muistuttaa siitä, että Kivistön kokeilussa automaatio on viety erittäin pitkälle – tästä termi ’robottiauto’. Kaikkiaan automaatioasteita on viisi, ja Kivistön pikkubussikokeilu hipoo automaation vaativinta ääripäätä. Tekniikkaan nähden yhtä tärkeää on kuitenkin huolehtia siitä, että kansalaiset kokevat uuden liikennemuodon turvalliseksi ja että heidänkin ääntään kuullaan ratkaisuja kehitettäessä.
- Myös palvelukonsepteja tulee miettiä jo tässä vaiheessa. Automaattiautot voivat tulevaisuudessa olla osa palvelukonseptia, jossa matkustajilla olisi perinteisten matkalippujen asemesta käytössään palvelupaketteja – hieman vastaavalla tavalla kuin teleoperaattorit tekevät omalla sarallaan, Tuominen pohtii.
Lisätietoja
Asiantuntija Asta Tuominen, Liikennevirasto,
etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi
puh. 029 534 3918
Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.
www.facebook.com/liikenneverkossa
www.twitter.com/liikennevirasto