Hyppää sisältöön

Äänekosken liikenneyhteyksien parantamiseen kuuluva ratahanke toteutetaan allianssimallilla

Julkaistu 17.06.2015

Äänekosken liikenneyhteyksien parantamiseen kuuluva Tampere–Jyväskylä–Äänekoski -ratahanke toteutetaan allianssimallilla. Allianssin osapuolet ovat Liikennevirasto ja valittavat palveluntuottajat. Ratahanke on suuruudeltaan 80 miljoonaa euroa ja rakentaminen aloitetaan ensi vuonna. Hankkeen taustalla vaikuttavat Äänekosken tulevan biotuotetehtaan logistiikkatarpeet.

Äänekosken liikenneyhteyksien parantamiseen kuuluvalle ratahankkeelle on kysyntää, sillä rautatiekuljetusten määrä kasvaa merkittävästi biotuotetehtaan käynnistymisen myötä. Tehtaan kuljetukset tulevat suuntautumaan Vuosaaren satamaan. Hankkeen valmistelut ovat käynnissä jo tänä vuonna, mutta suurin osa rakentamistöistä tehdään vuosien 2016–2017 aikana. Hankkeen on tarkoitus valmistua uuden tehtaan kanssa samanaikaisesti vuonna 2017.

Hanke sisältää muun muassa Jyväskylän Äänekosken välisen rataosuuden perusparantamisen ja sähköistämisen sekä Tampereen ja Jyväskylän välillä kohdennetumpia korjauksia, kuten tunneliosuuksia sekä turvalaitteita.

"Ratahanke on vaativa nopean toteutusaikataulun takia", kertoo hankkeen rataosuuden projektipäällikkö Mikko A. Heiskanen Liikennevirastosta.

Allianssimallista hyviä kokemuksia

Liikennevirastolla on hyviä kokemuksia allianssimallisesta toteutustavasta. Esimerkiksi etuajassa valmistunut LielahtiKokemäki -ratahanke toteutettiin allianssimallilla. Allianssimallissa ei ole perinteistä tilaajaa ja palveluntuottajaa, vaan osapuolet suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhdessä.

”Yhteistyöhön perustuvan toteutusmallin valinnalla haluttiin varmistua hankkeen nopeasta aikataulusta ja liikenteelle häiriöttömästä toteutuksesta rakentamisen aikana", kertoo Liikenneviraston projektien toteutus -osaston johtaja Pekka Petäjäniemi.

Hankkeeseen liittyvät ratatyöt tehdään pääasiassa häiritsemättä normaalia junaliikennettä, mutta tarvittaessa tavaraliikennöinti voidaan ohjata rajoitetusti kiertoreiteille, kuten liikennöimään Haapamäen kautta. Henkilöliikenteessä varaudutaan viikkoja kestäviin korvaaviin kuljetuksiin.

 

Lisätietoa:

Mikko A. Heiskanen

p. 029 534 3808

[email protected]

Hankesivut : www.liikennevirasto.fi/aanekoski

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

www.liikennevirasto.fi

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta