Hyppää sisältöön

Työt Tikkurilan ratapihan pohjoispäässä sulkevat raiteet 2 ja 3

Julkaistu 19.6.2024 11.00

 

Tikkurilassa toteutetaan kesän 2024 aikana ratapihan pohjoispään raide- ja vaihdemuutokset. Ensimmäinen vaihe töistä on saatu onnistuneesti valmiiksi. Toinen työvaihe alkaa maanantaina 24.6, jolloin raiteet 2 ja 3 suljetaan. Muutos vaikuttaa junien lähtölaitureihin, matka-aikoihin ja ajettavien junavuorojen määrään. Ratapihan muutokset ovat osa Väyläviraston Helsinki–Riihimäki-ratahanketta, jossa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella.

Tikkurilassa on huhtikuusta alkaen tehty muutoksia ratapihan pohjoispuolella, raiteilla 1 ja 2. Juhannuksen jälkeen työt keskittyvät raiteille 2 ja 3, jonka seurauksena lähtölaiturit 2 ja 3 ovat suljettuina välillä 24.6.–5.9.2024.

”Tikkurilan ratapihan raide- ja vaihdemuutokset mahdollistavat kaukojunien sekä R- ja Z-junien käyttöön neljä laituriraidetta nykyisten kolmen sijaan. Muutokset varmistavat, että Tikkurilasta ei muodostu Helsingin ja Riihimäen välille parhaillaan rakennettavien lisäraiteiden valmistuessa liikenteen pullonkaulaa”, kertoo projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta.

HSL tiedottaa lähijunaliikenteen muutoksista

Junamatkustajille työt näkyvät maanantaista 24.6. alkaen niin, että lähijunat R ja Z Helsingin suuntaan pysähtyvät bussiterminaalin puoleiselle laiturille 1. Riihimäen ja Lahden suuntaan nämä lähijunat käyttävät laituria 4.  Tarkemmat tiedot muutoksista on luettavissa HSL:n tiedotteesta: https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/liikennetiedote/2024/06/tikkurilan-ja-ainolan-ratatyot-siirtyvat-seuraavaan-vaiheeseen-24.6.---muutoksia-aikatauluihin-ja-asemien-laitureihin

Maanantaista 24.6. alkaen myös lähijunien D, R ja Z aikataulut muuttuvat hieman. Junien lähtöajat kannattaa tarkistaa HSL.fi-sovelluksesta tai asemanäytöiltä.

 

Tikkurilan ratapihalla tehdään töitä poikkeuksellisen tiiviin kaupunkirakenteen ja erittäin vilkkaan junaliikenteen keskellä. Ratapihan läpi kulkee noin 500 junaa vuorokaudessa. Vilkkaasta työympäristöstä huolimatta ratatyöt ovat edenneet suunnitellussa aikataulussaan. 

”Toimivan yhteistyön ja hyvän suunnittelun ansiosta ratatyöt vilkkaassa liikenteen solmukohdassa ovat sujuneet mallikkaasti ja aikataulun mukaan. Käytössä on kuitenkin kaksi raidetta vähemmän, mikä saattaa tehdä Tikkurilasta töiden aikana tavallista herkemmän häiriöille”, Parviainen muistuttaa.

Seuraa töiden etenemistä verkkosivuilla ja somessa 

Tikkurilan työt ovat osa vaiheittain toteutettavaa Helsinki–Riihimäki-ratahanketta, jossa lisätään pääradan kapasiteettia. Hankkeen tavoitteena on parantaa Suomen vilkkaimmin liikennöidyn rataosuuden toimintavarmuutta kasvattamalla sen välityskykyä ja parantamalla sen häiriönsietokykyä. 

Rakentamisen käynnistyessä tulevista muutoksista ja työn etenemisestä tiedotetaan Väyläviraston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Lisäksi HSL ja VR tiedottavat matkustajaliikenteen muutoksista verkkosivuillaan sekä omissa sosiaalisen median kanavissaan. Tarkat aikataulut ja tiedot ovat luettavissa aseman näytöiltä, HSL.fi-sivuilla ja HSL-sovelluksessa sekä vr.fi:n ja VR Matkalla -sovelluksen matkahaussa. 

Lisätietoa poikkeusliikenteestä: 

HSL Viestintä, mediadesk 040 163 2818 / [email protected]  
VR Viestintä, 029 4347 123 / [email protected]  

Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisen rakentaminen on käynnissä vuosina 2016–2024 ja toisen vuosina 2021–2030. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama. 

 

Liitteet