Hyppää sisältöön

Suunnitteluohjelma

Väylävirasto laatii vuosittain valtion väyläverkkoa koskevan suunnitteluohjelman osana valtioneuvoston huhtikuussa 2021 hyväksymän valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12) toimeenpanoa. Väyläviraston suunnitteluohjelma on kooste Väylävirastossa tehtävästä rata- ja vesiväyläsuunnittelusta sekä Väyläviraston ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tekemästä valtion tieverkon suurempien kohteiden suunnittelusta. Suunnitteluohjelman avulla priorisoidaan ja ohjelmoidaan valtakunnallisesti merkittäviä väyläverkon kehittämisen suunnittelukohteita. Suunnitteluohjelman lisäksi eduskunta voi päättää väyläverkon suunnittelukohteista osana valtion talousarviota. Suunnitteluohjelma on osa Väyläverkon suunnitelmia ja ohjelmia. 

Suunnitteluohjelmalla pyritään ensisijaisesti edistämään Väyläviraston laatiman investointiohjelman kohteiden suunnittelutarpeita oikea-aikaisesti ja pitkäjänteisesti toimintaympäristön muutokset sekä hallitusohjelman linjaukset huomioiden. Investointiohjelman valmistelussa hyödynnetään suunnitteluohjelman kautta tuotettua tietoa hankkeista ja niiden vaikutuksista. Suunnitteluohjelmalla myös edistetään investointiohjelmaan valittujen hankkeiden suunnittelua päätöksentekovalmiuteen asti. Suunnittelukohteiden ohjelmoinnilla mahdollistetaan väyläverkon investointien riittävä ja oikea-aikainen suunnitteluvalmius ennen toteutusrahoitusta koskevaa päätöksentekoa. Suunnitteluohjelmaan valittavista suunnittelukohteista ei ole valintahetkellä tehty investointipäätöstä valtion talousarviossa. 

Väyläviraston ohjelmat osana Liikenne 12 -suunnitelman toimeenpanoa

Tutustu Väyläviraston suunnitteluohjelman 2024-2027 julkaisuun 

Millä perusteilla hankkeet on valittu ohjelmaan?

Väyläviraston suunnitteluohjelmaan valittavilla uusilla suunnittelukohteilla pyritään ensisijaisesti edistämään Väyläviraston laatiman investointiohjelman investointikohteiden suunnittelutarpeita. Investointiohjelmassa nimettyjen kohteiden suunnittelua tulee edistää oikea-aikaisesti ja pitkäjänteisesti. Investointiohjelmaan nimettyjen kohteiden vaikutukset on selvitetty investointiohjelman laadinnassa ja tieto niistä löytyy ajankohtaisesta investointiohjelmasta. 

Suunnitteluohjelmaan nostettavien uusien suunnittelukohteiden valintakriteerit perustuvat valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa (Liikenne 12) esitettyihin tavoitteisiin, joita ovat tehokkuus, kestävyys ja saavutettavuus. Kohteiden valinnat tehdään laajassa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa ELY-keskusten sekä Väyläviraston eri toimialojen kanssa määrärahakehysraamit huomioiden. Suunnitteluohjelman valmistelussa on hyödynnetty vaikutus- ja hankearviointitietoa suunnitteluohjelman kohteiden ominaispiirteet ja käytettävissä oleva tietopohja huomioiden. 

Lisäksi suunnitteluohjelman valmistelussa huomioitavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi EU:n asettamien vaatimusten noudattaminen (TEN-T), pääväyläasetuksen palvelutasopuutteiden huomioiminen, liikenneturvallisuus, elinkeinoelämän erityisen suuret tai kiireelliset tarpeet esimerkiksi väylän tai sillan heikkenevä kunto, mikä edellyttää suunnittelun edistämistä oikea-aikaisesti. Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaisesti suunnittelukohteiden priorisoinnissa ja aikataulutuksessa on otettu huomioon EU-rahoituksen hyödyntämismahdollisuuksien edistäminen. 

Lue lisää Liikenne 12 -suunnitelmasta.

Lue lisää Valtion väyläverkon investointiohjelmasta.

Suunnitteluohjelman kohteet

Seuraavissa listoissa ja karttakuvissa esitetty vuonna 2024 käynnissä olevat merkittävimmät suunnittelukohteet. Lisäksi suunnitteluohjelmaan vuonna 2024 sisältyy esisuunnittelutasoisia selvityksiä ja suunnitelmia, joiden avulla kartoitetaan laajemmin väyläverkoilla tarvittavia suunnittelu- ja investointitarpeita. 

Pääset tutustumaan suunnitteluohjelman kohteisiin klikkaamalla alla olevaa painiketta.
 

Tieverkon hankesuunnittelukohteet

Tie- ja rakentamissuunnitelmat

1.    Vt 1 Korissuonmäen vihersilta, Vihti 
2.    Vt 2 parantaminen Porin keskustassa 
3.    Vt 3 Ylöjärvi-Hämeenkyrö 
4.    Vt 4 Toivakka–Jyväskylä 
5.    Vt 4 Vaajakosken kohdalla 
6.    Vt 4 Vehniä–Äänekoski 
7.    Vt 5 parantaminen Leppävirran kohdalla 
8.    Vt 5 parantaminen välillä Valkeinen–Taipale (Nerkoon ohitustie) 
9.    Vt 6 Kouvolan kohta, 1. vaihe  
10.    Vt 6 Kullasvaaran eritasoliittymä 
11.    Vt 6 Syrjäsalmen silta, Kitee    
12.    Vt 6 ja mt 365 jalankulku- ja polkupyöräväylä välillä Koria–Kuusankoski
13.    Vt 8 ohituskaistojen suunnittelu Vaasa–Kokkola 
14.    Vt 9 Jämsä–Korpilahti, liittymä- ja ohituskaistajärjestelyt 
15.    Vt 9 Tampere–Orivesi, väli Alasjärvi–Käpykangas
16.    Vt 9 Tampere–Orivesi, väli Käpykangas–Orivesi 
17.    Vt 9 Turku–Tampere yhteysvälin parantaminen 
18.    Vt 12 Nokian kohdalla, kävelyn ja pyöräilyn hanke + liittymät  
19.    Vt 12 Tampere (Alasjärvi)–Kangasala (Huutijärvi) 
20.    Vt 12 Joutjärvi–Uusikylä 
21.    Vt 12 ja kt 65 Vaitinaron eritasoliittymä, Tampere 
22.    Vt 18 Laihia–Seinäjoki 
23.    Vt 19 Seinäjoki–Lapua 
24.    Vt 21 Palojoensuu–Maunu 
25.    Vt 21 parantaminen Tengeliönjoen siltojen kohdalla
26.    Vt 22 Oulu–Muhos seudullinen jalankulku- ja polkupyöräväylä 
27.    Vt 25 Hyvinkää ja Mäntsälä  
28.    Vt 25 Tammisaaren liittymät 
29.    Vt 26 kiireellisimmät toimenpiteet 
30.    Kt 51 liittymäkohteet Inkoossa 
31.    Kt 52 Salon kohta, 2. vaihe 
32.    Mt 92 Karigasniemen rajasilta
33.    Mt 120 Vihdintien kestävän liikkumisen laatukäytävä ja sen jatkosuunnitelmat 
34.    Mt 180 Kirjala–Kurkela 
35.    Mt 749 Uusikaarlepyy–Pietarsaari, jalankulku- ja polkupyöräväylä   
36.    Mt 2555 Järvikylä–Noormarkku, jalankulku- ja polkupyöräväylä 
37.    Mt 6113 ja 16620 (vt 9) jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden parantaminen välillä Muurame–Keljonkangas 
38.    Mt 7041 Lapua–Nurmo, jalankulku- ja polkupyöräväylä  
39.    Mt 11507 Keski-Uudenmaan pohjoinen logistiikkayhteys 
40.    GigaVaasa akkuteollisuusalueen liikenneyhteydet tiestön suunnittelu

Yleissuunnitelmat

A.    Vt 2 Nummela–Karkkila
B.    Vt 3 Lempäälä–Pirkkala ja Kehä 2
C.    Vt 8 Rauma–Eurajoki nelikaistaistus
D.    Vt 9 Kanavuori–Lievestuore
E.    Vt 9 Korpilahti–Jyväskylä
F.    Vt 20 Korvenkylä–Kiiminki
G.    Kt 51 Munkinmäki–Sunnanvik
H.    Kt 63 Ina–Kaustinen parantaminen
I.    Mt 1002 Skåldön silta, Raasepori

Valtion talousarviossa mainitut suunnittelukohteet

I.    Vt 4 Hirvas–Rovaniemi–Vikajärvi-hankkeen suunnittelu 
II.    Kt 40 E18 Naantali–Raisio tiesuunnitelma
 

Tieverkon suunnittelukohteet kartalla

Kuva: Tieverkon suunnittelukohteet kartalla

 

Rataverkon hankesuunnittelukohteet

Merkittävimmät selvitykset ja suunnitelmat

1.    Riihimäen raakapuukuormauspaikka, RaS
2.    Lappeenranta–Muukko kaksoisraide, RaS
3.    Lauritsalan liikennepaikka, RaS
4.    Savon rata välillä Iisalmi-Kontiomäki jatkosuunnittelu
5.    Imatra–Joensuu jatkosuunnittelu
6.    Luumäki–Joutseno välityskyky, RaS
7.    Oulun ratapiha, RaS
8.    Tornio–Röyttä ratayhteys, RaS
9.    Laurila–Rovaniemi tarveselvitys ja hankearviointi
10.    Kolarin radan tarveselvitys ja hankearviointi

Valtion talousarviossa mainitut suunnittelukohteet

I.     Pääradan suunnittelun edistäminen välillä Tampere—Oulu 
II.    Tampere–Jyväskylä-radan suunnittelu
III.   Seinäjoki–Vaasa-radan suunnittelu, RaS 
IV.   Helsinki–Pasila-yhteysvälin ratakapasiteetin lisäämiseen valmistautuminen 
V.    Savonrata välillä Kouvola–Kuopio nopeuden ja kapasiteetin noston suunnittelu 
VI.   Tornio–Kolari-rataosan sähköistyksen suunnittelu 
VII.  Suupohjan radan suunnittelu 
VIII. Helsinki–Tampere pääradan kehittämisen suunnittelu 
IX.   Riihimäki—Tampere kehittämisen suunnittelu 

 

Rataverkon suunnittelukohteet kartalla

Kuva: Rataverkon suunnittelukohteet kartalla

 

Vesiväylien suunnittelukohteet

1.    Ahvenanmaan väylät, Eckerö ja Färjsund, vesilupakäsittely ja rakentamissuunnitelma
2.    Raahen väylä, Yleissuunnitelma
3.    Loviisan väylä, Syvennys 11 m, yleissuunnitelma
4.    Saimaan syväväylän parantamisen suunnittelu 
5.    Vaasan väylä, Syvennys 10 m, yleissuunnitelma
6.    Oulun väylä, Pohjatutkimukset ja yleissuunnitelma väylän sisäosan leventäminen
7.    Merenkurkun syventäminen, Rakentamissuunnittelu
8.    Inkoon väylä, parantamisen yleissuunnittelu
9.    Merikarvian väylän parantaminen, Esisuunnittelu ja Hankearviointi
10.   Haminan väylä, Esisuunnittelu
11.   Kaskisten väylä, Syvennys 11 m, yleissuunnitelma

 

Vesiväyläverkon suunnittelukohteet kartalla

Kuva: Vesiväyläverkon suunnittelukohteet kartalla

Suunnitteluohjelman rahoitus

Väyläviraston suunnitteluohjelman kohteita rahoitetaan kahdelta valtion talousarvion momentilta: perusväylänpidon momentilta tienpidosta, radanpidosta ja vesiväylänpidosta sekä kehittämismomentilta muun kehittämisen hankesuunnittelun alatililtä. Väylävirastolle myönnetään määrärahat vuosittain valtion talousarviossa.

Lue lisää valtion budjetista.