Hyppää sisältöön

Mielenilmauksen vaikutuksia tieliikenteeseen perjantaiaamuna 18.9.

Julkaistu 17.09.2015

Perjantaina aikainen aamu on ollut tavanomaista vilkkaampi tieliikenteessä isoimmilla väylillä pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa, mutta pahimmilta ruuhkilta on toistaiseksi vältytty. Liikenne on aikaistunut tänään noin tunnilla ja normaaliin ruuhka-aikaan liikennettä on ollut melko vähän. Laaja mielenilmaus on pysäyttänyt tänään koko Suomen junaliikenteen ja suuren osan linja-autoliikenteestä.

-       Vaikuttaa siltä, että ainakin pääkaupunkiseudun osalta liikennettä on ollut normaalia hieman enemmän kello 06:00-07:00 välillä. Ihmiset ovat jossain määrin aikaistaneet lähtöjään, kertoo Liikenneviraston tieliikenteen ohjausyksikön päällikkö Sami Luoma.

Liikenne on aikaistunut tänään noin tunnilla ja tällä hetkellä normaaliin ruuhka-aikaan liikennettä on melko vähän.

-       Liikenne on sujunut mallikkaasti joka puolella Suomea. Vaikuttaisi, että ennakkotiedotus on toiminut ja ihmisiä on jäänyt myös merkittävässä määrin kotiin, Luoma arvioi.

Vilkkain tieliikenne pääkaupunkiseudulla ja muissa kaupungeissa on sisääntuloväylillä ja kehäteillä sekä kaupunkien pääkaduilla. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella tieliikenne on sujunut hyvin ja ruuhkautumisia ei ole ollut.

Perjantain ruuhkatilannetta voi seurata Liikennetilanne-palvelustamme http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/.

Seuraa myös Twitter-tiliämme @Liikennevirasto.

 

Lisätietoa

Tieliikenteen ohjausyksikön päällikkö Sami Luoma, Liikennevirasto, puh. 029 534 3657
Liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen, Liikennevirasto, p. 029 534 3649

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta