Hoppa till innehåll

Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventämistyöt jäivät talvitauolle

Julkaistu 21.1.2021 8.33

 

Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventämistyöt jäivät talvitauolle 20.1.2020. Hyvin sujuneen ensimmäisen työkauden aikana toteutettiin 75 prosenttia ruoppauksista ja 52 prosenttia hankkeen louhinnoista.

Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventämistyöt jäivät talvitauolle 20.1.2020. Työt jatkuvat louhinnoilla jälleen keväällä 2021, alustavan arvion mukaan maaliskuun puolivälissä.

– Talvitauon aikana huollamme kalustoa seuraavan kauden töitä varten. Rakennustyöt jatkuvat taas keväällä jäiden lähtiessä, kertoo urakoitsija Terramaren Jani Vyyryläinen.

Väyläviraston, Helsingin Satama Oy:n ja Helsingin kaupungin yhteishankkeessa nykyinen Vuosaaren meriväylä ja osa satama-alueesta syvennetään 11 metristä 13 metriin. Talvitauon alkaessa hankkeen ruoppauksista on toteutettuna 75 prosenttia ja louhinnoista 52 prosenttia. Valtaosa, lähes 4/5 maamassoista satama-altaalla on jo ruopattu. Kokonaisuudessaan hankkeen aikana maamassoja ruopataan noin miljoona kuutiota. Lisäksi vedenalaisesta kallionlouhinnasta syntyy louhetta noin 0,8 miljoonaa kuutiota.

Syventämistyöt tapahtuvat keskellä vilkasta laivaliikennettä, minkä vuoksi töiden ja laivaliikenteen yhteensovitukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Myös mökkiläisille on pyritty aiheuttamaan mahdollisimman vähän häiriöitä sijoittamalla louhintatyöt vilkkaimman mökkeilykauden ulkopuolelle.

– Vilkkaan alusliikenteen sekä ruoppaustöiden yhteensovitus on onnistunut erinomaisesti, kuvaa Helsingin Sataman tekninen johtaja Pekka Hellström.

– Tämä on varmistanut, että alukset ovat päässeet liikkumaan satamaan lähes ilman häiriöitä.  Haluan välittää kiitokset kaikille myötävaikuttaneille osallisille, lisää Hellström.

Myös Väyläviraston Seppo Paukkerin mukaan ensimmäinen rakentamiskausi sujui hyvin.

-Toistaiseksi emme ole kohdanneet mitään isompia yllätyksiä. Olen erityisen iloinen hyvästä yhteistyöstä hankkeen eri osapuolten kesken ja uskon yhdessä tekemisen jatkuvan tulevanakin rakentamiskautena. Haluan myös kiittää alueen mökkiläisiä ja veneilijöitä kärsivällisyydestä väylätöiden aiheuttamaa väliaikaista haittaa kohtaan, Paukkeri lisää.

Urakan ympäristövaikutuksia seurataan säännöllisesti. Kalastovaikutuksia kompensoitiin istuttamalla lokakuussa alueelle 40 000 siianpoikasta. Saman verran siikoja tullaan istuttamaan vuosittain vuoteen 2023 asti.

Hankkeen tavoitteena on parantaa erityisesti rahtiliikenteen kuljetusten tehokkuutta ja kehittää sataman kilpailukykyä ja siten tukea koko maan elinkeinoelämää ja hyvinvointia. Meriväylän syventämisen myötä lastikapasiteetti osalla rahtialuksista voidaan lähes kaksinkertaistaa, mikä tuo merkittäviä kuljetuskustannussäästöjä ja pienentää alusliikenteen ympäristövaikutuksia. Uusi syvempi väylä otetaan käyttöön vuoden 2021 lopussa.

Hanke verkossa:

www.vayla.fi/vuosaaren-merivayla

facebook.com/vuosaarenmerivayla

Lisätietoja:

Seppo Paukkeri
Projektipäällikkö, Väylävirasto
puh. 029 534 3361, [email protected]

Pekka Hellström
Tekninen johtaja, Helsingin Satama Oy
puh. 09 310 33672, [email protected]

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta