Hoppa till innehåll

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie: Siltavaluissa käytetyt laudat saavat uuden elämän linnunpönttöinä

Julkaistu 9.9.2020 9.06

 

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeessa on rakennettu kaikkiaan 42 siltaa ja korjattu 4. Lahden kaupungin nuorten työllisyyspalvelut lähtivät mukaan projektiin, jossa hankkeen siltavaluissa käytetyistä laudoista rakennetaan linnunpönttöjä. Laudat Lahden nuorisopalveluille toimitti Valtari-allianssi, joka vastaa hankkeen Lahden pään urakasta.

– On hienoa, että Lahden nuorisopalvelut lähti mukaan ideaamme ja saamme näin annettua osalle siltavaluissa käytetyistä laudoista uuden elämän linnunpönttöinä, kertoo Skanska Infra Oy:n tuotantoinsinööri Lotta Kamunen Valtari-allianssilta.

alt=""

Valtari-allianssi toimitti laudat Lahden kaupungin nuorisopalveluille. Linnunpönttöjen valmistus alkoi viime viikolla työvalmentajien ohjauksessa. –Valitsimme laudoista parhaat päältä pöntöissä käytettäväksi, hankeosan ympäristövastaavana toimiva Lotta Kamunen kertoo. Kuva: Pasi Viljamaa
 

Pönttöjä niin linnuille kuin lepakoillekin

Työpajoissa rakennettavien pönttöjen tyypit on mietitty etukäteen. Valintaan on vaikuttanut se, mitkä pöntöt saavat todennäköisesti asukkaita alueella jo viihtyvistä linnuista: näitä ovat tiaisille ja kirjosiepoille sopivat pöntöt.

alt=""

Pienikokoisen sinitiaisen tunnistaa kirkkaansinisestä päälaestaan. Tiaisen pöntön voi ripustaa puuhun vain noin 1,5 metrin korkeuteen. Pönttöjen lentoaukon kokoon pitää kiinnittää erityistä huomiota, jotta kilpailevat, isommat lajit tai saalistajat eivät pääse pönttöön.

– Toisaalta työpajoissa tehdään pönttöjä myös lajeille, jotka ovat mahdollisia alueella ja jotka hyötyvät pöntöistä, mutta joita on siellä tällä hetkellä vähän tai ei laisinkaan. Näitä ovat esimerkiksi kottarainen, tervapääsky ja harmaasieppo. Lisäksi suunnitteilla on tehdä jokunen pönttö myös lepakoille ja liito-oraville, maisemasuunnittelija Tarja Kojo Afry Finland Oy:stä kertoo.

Pönttöjen mallien ja sijoituspaikkojen valinnassa on konsultoitu AFRY Finland Oy:n ympäristöasiantuntijaa, biologi Soile Turkulaista sekä Lahden kaupungin luonnonsuojeluvalvoja Asko Riihelää.

alt=""

Tervapääskyille rakennettavan pöntön laudan tulee olla karkeaa, jotta hentojalkainen lintu pääsee helpommin kipuamaan lautaa pitkin ylös ja ulos pöntöstä. Lähde: BirdLife Suomi

Linnunpönttöjä tehdään nuorten voimin

Lahden kaupungin nuorten työllisuuspalvelut työllistävät 17–29-vuotiaita nuoria seitsemällä eri toimialalla. Linnunpönttöjä tehdään nuorten työpäivien aikana eri toimialojen työvalmentajien ohjauksessa.

– Sekä Lahden nuorten työllisyyspalvelut että nuorisopalvelut tekevät monenlaista yhteistyötä yleishyödyllisten hankkeiden ja toimijoiden kanssa. Tällä erää saimme materiaalit, ohjeet ja pönttöjen piirustukset Valtari-allianssilta. Lähdimme mielellämme mukaan projektiin, joka tuottaa toivottavasti iloa niin tekijöille kuin myös muille pesivien lintujen, lepakoiden ja liito-oravien myötä, työvalmentaja Saija Tynkkynen Lahden nuorisopalveluista sanoo.

Pesimäpönttöjä on tarkoitus tehdä vähintään parisenkymmentä. Pöntöt tullaan sijoittamaan muun muassa Kujalan ja Kukonkosken alueille syyskuun aikana, tarkempi ajankohta vahvistuu myöhemmin.

alt=""

Pesimäpöntöt tulisi aina rakentaa toivotun lajin mittojen mukaan. Muista ottaa myös selvää siitä, tuoko laji itse pesätarpeita pönttöön. Mikäli näin ei ole, laita pohjalle reilusti esimerkiksi sahanpurua tai sammalta. Lähde: BirdLife Suomi.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Janne Wikström, Väylävirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]

Maisemasuunnittelija Tarja Kojo, VALTARI-allianssi, AFRY Finland Oy, puh. 040 726 6493, [email protected]

Tuotantoinsinööri Lotta Kamunen, VALTARI-allianssi, Skanska Infra Oy, puh. 0503829418, [email protected]

Työvalmentaja Saija Tynkkynen, Lahden nuorisopalvelut, puh. 0503836469, [email protected]


Seuraa hanketta: 

www.vayla.fi/vt12letke

www.facebook.com/vt12letke

www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta