Skip to content

Hangon ratapihan alikulku avautuu kaupunkilaisten käyttöön

Julkaistu 23.06.2020

Väyläviraston ja Hangon kaupungin yhteishankkeessa rakennettu Hangon ratapihan uusi alikulkukäytävä korvaa vanhan ratapihan tasoristeyksen. Alikulku avataan jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden käyttöön perjantaina 26. kesäkuuta klo 7. Uusi alikulku parantaa merkittävästi jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden liikenneturvallisuutta ja junaliikenteen sujuvuutta.

Hangon ratapihan alikulku -hankkeessa rakennettiin uusi alikulkukäytävä Kadermonkadun ja Puistokadun välille. Lisäksi Korsmaninkatua siirrettiin lähemmäksi ratapihaa, siirrettiin ja uudistettiin alueen kunnallisteknisiä verkostoja sekä muutettiin Korsmaninkadun ja Tarhakadun risteysalue turvallisemmaksi liikennöidä.

Aiemmin jalankulkijat ja pyöräilijät käyttivät ratapihan ylittämiseen tasoristeystä. Tasoristeys ylitti kolme raidetta, joilla on paljon junaliikennettä erityisesti Hangon satamaan. Hankkeen tavoitteena onkin ollut sekä parantaa jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden liikenneturvallisuutta että varmistaa Hangon sataman toiminnan edellytykset.

Kahden vuoden urakka on vaatinut kärsivällisyyttä myös kaupunkilaisilta

Uuden alikulun rakentaminen aloitettiin marraskuussa 2018 johto- ja kaapelisiirroilla. Tämän jälkeen rakennettiin väliaikainen asemalaituri ja tasoristeys, jotka otettiin käyttöön joulukuussa 2018. Eri liikkumismuotojen kulkureitit työmaan ympäristössä ovat vaihdelleet työvaiheiden mukana. Urakoitsijana toimi Ralf Ajalin Oy.

"Uuden ratapihan alikulun myötä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden ja erityisesti nuorten koululaisten liikkuminen kaupungin puolelta toiselle helpottuu ja tulee myös turvallisemmaksi. Tasoristeyksen poistaminen parantaa myös junaliikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta. Haluan kiittää kaikkia kaupunkilaisia ja muita alueella liikkuvia kärsivällisyydestä rakennustöiden aikana", sanoo projektipäällikkö Erkki Mäkelä Väylävirastosta.

Alikulku parantaa myös maankäytön mahdollisuuksia

Alikulku parantaa ratapiha-alueen molemminpuolista saavutettavuutta jalankulun ja pyöräilyn osalta ja näin mahdollistaa myös palveluiden hyödyntämisen tasapuolisemmin radan molemmilla puolilla. Kaupunkikehittämisessä ei ratapihan olemassaolo enää rajoita aluesuunnittelua, vaan luo myös uusia mahdollisuuksia, sanoo Hangon kaupungin teknisen ja ympäristöviraston johtaja Jukka Takala.

Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 14,5 miljoonaa euroa, josta Hangon kaupungin osuus on noin 4,3 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Väylävirasto, projektipäällikkö Erkki Mäkelä, p. 029 534 9522, [email protected]
Hangon kaupunki, teknisen ja ympäristöviraston johtaja Jukka Takala, p. 040 135 9280, [email protected]

Liitteet

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä. 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta