Tavoite: Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita
Tavoite jakautuu kahteen alatavoitteeseen:
- Kehittää laadukasta, luotettavaa ja kestävää infrastruktuuri
- Uudistaa infrastruktuuria kestävän kehityksen mukaisiksi
Väylävirasto edistää tavoitteita pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella toimenpiteitten suunnittelulla ja vaikutusten systemaattisella arvioinnilla. Toimenpiteiden suunnittelu pohjautuu ajantasaiseen väyläverkkojen tilannekuvaan sidosryhmien nykyisistä ja tulevista tarpeista liikennejärjestelmälle. Lisäksi virasto edistää kestävän kehityksen tavoitteita viraston tulossopimuksella asetettujen tavoitteiden kautta.
Alatavoitteiden sisältö on pääosin linjassa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12) tavoitteiden kanssa. Osana valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpanoa hyödynnetään investointiohjelmaa ja väylänpidon perussuunnitelmaa. Investointiohjelma on Väyläviraston tietoon perustuva ehdotus väylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista. Perussuunnitelma kuvaa perusväylänpidon määrärahojen kohdentamista palvelutason ja ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Näiden lisäksi on olemassa suunnitteluohjelma, joka koostaa yhteen rata- ja vesiväylien-, sekä tieverkon suunnittelun.
Investointi- ja suunnitteluohjelma, sekä perussuunnitelma pitävät sisällään eritasoista vaikutusten arviointia vastuullisuuden näkökulmasta. Väylävirasto huomioi tavoitteen toiminnassaan muun muassa seuraavasti:
- Toiminnasta aiheutuvia päästöjä pyritään pienentämään esimerkiksi energiatehokkuutta parantamalla sekä uusiutuvaa energiaa hyödyntämällä
- Edistetään kestäviä liikkumismuotoja, kuten kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä
- Huomioidaan suunnittelussa ja rakentamisessa luonnon monimuotoisuuden säilyminen ja edistäminen
- Edistetään kestävää rakentamista ja materiaalitehokkuutta muun muassa tieinfrastruktuurin suunnittelussa ja rakentamisessa
- Toimitaan vastuullisesti yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa päätöksenteon yhteiskunnalliset vaikutukset huomioiden.
Tutustu väyläpidon perussuunnitelmaan
Case: kävelyn ja pyöräilyn väylät
Kestävien kulkumuotojen toimintaedellytysten kehittäminen on tärkeä osa fossiilittoman liikenteen tiekarttaa, jonka osana Väylävirasto on panostanut kävely- ja pyöräilyreittien rakentamiseen ja päällystämiseen tavoitteenaan muun muassa kasvattaa pyöräilyn kulkutapaosuutta.
Kävely- ja pyöräilyväyliä on tällä hetkellä noin 6000 kilometriä, joista yli 98 % on päällystetty. Päällysteiden kuntoon on haluttu panostaa, ja päällysteitä on korjattu viime vuosina aiempaa enemmän. Vuoden 2022 aikana merkittävästi nousseet kustannukset vaikuttivat päällysteiden korjausmääriin, ja väyliä päällystettiin yhteensä 116 km.
Kuva. Kävely- ja pyöräilyväylien päällystys, 2017-23 (ennuste).
Vuoden 2022 saavutukset
Vuoden 2022 aikana kehitettiin muun muassa tavaraliikenteen ja kaukoliikenteen toimenpiteiden vaikutusten arviointia, sekä kävelyn ja pyöräilyn seurannan ja vaikutusten arvioinnin menettelyjä. Lisäksi vaikuttavuuden perusteella priorisoitiin eri hankkeita rakentamisessa ja kunnossapidossa. Väyläinfran hiilijalanjäljen pienentämiseksi Väylävirasto kehitti vaikutustenarviointiaan muun muassa väylän elinkaaren päästöihin ja väylähankkeiden arvioinnin kehittämiseen liittyen. Vaikuttavuuden arvioinnissa huomioitiin myös toimintaympäristömuutokset.
Yhtenä Väyläviraston toiminnansuunnittelun painopisteenä vuonna 2022 oli hiiletön liikennejärjestelmä ja ympäristövastuullisuus. Osana toimintaa edesautetaan liikenteen päästövähennyksien saavuttamista muun muassa junaliikenteen ja pyöräilyn houkuttelevuutta edistämällä.
Ympäristövastuullinen ja hiilineutraali väylänpito koostuu useista eri osa-alueista, erityisesti erilaisten suunnitteluratkaisujen kautta. Päästöjen vähentämistä ja kiertotalouden edistämistä konkretisoivat esimerkiksi suunnitteluperusteiden uusimisen, uusimateriaalien käytön mahdollistamisen sekä hankintakriteerien kehittäminen.
Lisäksi merkittävinä teemoina hiilettömässä ja ympäristövastuullisessa Väyläviraston toiminnassa tunnistettiin luonnon monimuotoisuuden vaaliminen osana rakentamista ja kunnossapitoa sekä hankintatoiminnan ja sen kriteerien tarkastelu ilmasto- ja ympäristövastuullisuuden näkökulmasta.
Tietopohjan lisääminen sekä kerätyn tiedon tehokkaampi hallinta ovat myös keskeisiä askeleita kohti yhä parempaa, ennakoivaa ja tietopohjaista päätöksentekoa vastuullisuuden näkökulmasta.
Case: Digirata
Väylävirasto on mukana Digirata-hankkeessa, joka uudistaa Suomessa käytössä olevaa junien kulunvalvonnan järjestelmää. Uusi digitaalinen ja EU-vaatimusten mukainen kulunvalvontajärjestelmä mahdollistaa tulevaisuudessa muun muassa reaaliaikaisen tiedon jalostamisen ja jatkuvasti päivittyvien aikataulujen luomisen, mikä puolestaan mahdollistaa junien ajamisen entistä tiheämmillä kulkuväleillä. Hankkeella tehostetaan matkustajien ja tavaran liikkumista sekä tehdään rautatieliikenteestä entistä turvallisempaa.
Digirata-hanke vähentää junaliikenteen energian käyttöä kapasiteetin ja junien kulun paremman ennakoituvuuden avulla. Näkyvien fyysisten opastimien vähentäminen vähentää materiaalitarvetta, hiilijalanjälkeä ja energiankulutusta. Hankkeen tavoitteena on maksimoida rautateiden kapasiteetti nykyisestä infrastruktuurista ilman merkittävää hiilijalanjälkeä digitalisaatiota hyödyntämällä.
Digirata-hankkeessa lisättiin vuoden 2022 aikana laboratoriotestaamisten määrää, mikä vähensi tarvetta radalla ajettaville testeille. Hankkeen yhtenä merkittävänä tavoitteena on järjestelmien elinkaaren hallinnan optimoiminen ja kustannustehokkuus. Tästä ensimmäiset konkreettiset askeleet otettiin, kun Oulu−Kontiomäki-rataosalla otettiin käyttöön modulaarisen järjestelmärakenteen mahdollistama standardirajapinta (EULYNX) järjestelmäosien välillä.