Hyppää sisältöön

Asiakirjajulkisuuskuvaus

Väylävirasto ylläpitää julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (tiedonhallintalain) mukaista asiakirjajulkisuuskuvausta hallinnoimistaan tietovarannoista ja asiarekistereistä. Kuvauksen tarkoituksena on helpottaa kansalaista tekemään tietopyyntöjä Väyläviraston tiedoista. Kuvausta ylläpidetään ja päivitetään säännöllisesti.

Väylävirasto on noin 480 hengen asiantuntijavirasto, joka keskittyy tie-, rata- ja meriliikenteen väyläverkon suunnitteluun, kehittämiseen ja kunnossapitoon sekä liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Lisäksi vastaamme liikenteenohjauksen ja talvimerenkulun järjestämisestä.

Väylävirasto huolehtii liikenteen palvelutasosta ja edistää näin yhteiskuntamme hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä. Väyläviraston tehtävänä on vastata liikkumisen muutoksen synnyttämiin asiakastarpeisiin tehokkaasti ja vastuullisesti sekä tuottaa yhteiskunnalle kasvun alustaa toimivan ja turvallisen infran muodossa. Lisäksi edistämme osaltamme infra-alan kehitystä ja vastuullista rakentamista.

Väyläviraston pääasialliset tietovarannot muodostuvat väylähankkeiden suunnitelma- ja toteutumatiedoista sekä väyläomaisuuden ja sen kuntotietojen tietovarannoista. Väyläomaisuustietoja ovat maantie-, rata- ja vesiväylien rakenne- ja kuntotiedot taitorakenteineen, tiedot väylillä olevista varusteista ja laitteista sekä liikenteeseen liittyvistä ominaisuustiedoista.

Virasto jakaa tietoja hyödyntäjien käyttöön eri jakelukanavia käyttäen tilannekuvien, avoimen datan, karttapalveluiden ja tietoaineistopalvelujen sekä asiakirjojen muodossa.

Väyläviraston asiakirjajulkisuuskuvaus (pdf)

Liite: Väyläviraston tehtäväluokitus (pdf)

Liite: Väyläviraston tietojärjestelmät (pdf)