Hyppää sisältöön

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkosta

Väylävirasto on noin 490 hengen asiantuntijavirasto, joka keskittyy tie-, rata- ja meriliikenteen väyläverkon suunnitteluun, kehittämiseen ja kunnossapitoon sekä liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Lisäksi vastaamme liikenteenohjauksen ja talvimerenkulun järjestämisestä.

Väyläviraston tunnuslukuja: Väyläomaisuus 20 mrd e, rakenteilla kehittämishankkeita yhteensä 2,9 mrd e arvosta, väyläverkon korjausvelka 4,2 mrd e, vuosibudjetti n. 2,1 mrd e, henkilöstö, vakinaisia n. 490 asiantuntijaa, työllistämme välillisesti 18 000 ihmistä.

Väylävirasto huolehtii liikenteen palvelutasosta ja edistää näin yhteiskuntamme hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä. Väyläviraston tehtävänä on vastata liikkumisen muutoksen synnyttämiin asiakastarpeisiin tehokkaasti ja vastuullisesti sekä tuottaa yhteiskunnalle kasvun alustaa toimivan ja turvallisen infran muodossa. Lisäksi edistämme osaltamme infra-alan kehitystä ja vastuullista rakentamista.

Väylävirasto kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle.

Tehtävämme tie-, rata- ja vesiliikenteen väylillä

  • Väyläverkon suunnittelu
  • Väylien kehittäminen
  • Väylien palvelutason ylläpito
  • Osallistuminen liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen
  • Talvimerenkulun järjestäminen
  • Liikenteenohjauksen järjestäminen

Yhteistyötä yli organisaatiorajojen

Liikennetehtävien työnjako ja rajapinta Väylävirastoon ovat seuraavat:

Tieliikenteen, rautatieliikenteen ja vesiväylien liikenteenohjaustehtävät yhtiöitettiin 1.1.2019 alkaen valtion erityistehtäväyhtiöön valtion erityistehtäväyhtiöön Fintrafficciin (ent. Traffic Management Finland). Väylävirasto tilaa liikenteenohjauksen palvelut yhtiöltä. Teiden alueellisesta kunnossapidosta vastaavat edelleen alueellisesta kunnossapidosta vastaavat Ely-keskukset. Väylävirasto huolehtii valtakunnallisen palvelutason toteutumisesta. Päivittäisestä teiden kunnossapidosta huolehtivat kilpailutetut urakoitsijat.

Vuoden 2019 alussa perustettu Liikenne- ja viestintävirasto Traficom vastaa liikenteen luvista, pätevyyksistä, valvonnasta ja turvallisuudesta.

Omavalvonta

Omavalvonta tarkoittaa Väyläviraston oman toiminnan vaatimustenmukaisuuden valvontaa. Omavalvonnan avulla hallitaan toiminnan riskejä ja nostetaan esille kehittämiskohteita toimintatavoissa. Omavalvonta on siten osa jatkuvaa parantamista.

Omaksi toiminnaksi katsotaan kaikki Väyläviraston vastuulla oleva toiminta, vaikka sen toteutus olisi annettu palveluntuottajan tehtäväksi. Omavalvonta on siis sekä Väyläviraston itsensä omaan toimintaan kohdistuvaa valvontaa että Väyläviraston palveluntuottajiin toimintaan kohdistuvaa valvontaa.

Omavalvonnan pääpainoalueet

Väylävirastolla on vuosittain muutama omavalvonnan pääpainoalue ja ne läpileikkaavat Väyläviraston koko toiminnan. Pääpainoalueet valitaan riskiperusteisesti kevään johdon katselmuksien kokemusten kautta.

Väyläviraston omavalvonnan pääpainoalueet:

  • 2023: Tiedon laatu ja käytettävyys, ympäristöasioiden huomioiminen ja ostetun palvelun laadunhallinta
  • 2022: Tiedon laatu ja ostetun palvelun laadunhallinta
  • 2021: Osaamisen / pätevyyden varmistaminen ja ohjeiden mukainen toiminta (läpi koko ketjun)
  • 2020: Osaamisen / pätevyyden varmistaminen, ohjeiden mukainen toiminta ja resurssien varmistaminen

Tutustu myös Väyläviraston tienpidon omavalvontaohjelmaan