Hyppää sisältöön

Kt 68 Pedersöre: Uusi rautatien ylikulkusilta käyttöön Kolpissa

Julkaistu 5.8.2022 9.00

 

Kantatien 68 parannushanke Pedersören Kolpissa lähestyy loppuaan. Liikenne siirretään uudelle linjaukselle maanantaina 15. elokuuta, minkä jälkeen vanha rautatien ylikulkusilta puretaan.

Ensi viikolla Kolpissa valmistaudutaan vanhan rautatien ylikulkusillan purkuun poistamalla sillalta asfaltti ja suojabetoni. Töiden ajan liikenne sillan kohdalla kulkee yhdellä kaistalla.

”Purkutyöt voivat hieman hidastaa liikennettä. Alueella on käytössä valo-ohjaus”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Pasi Kivioja Väylävirastosta.

Uusi silta ja kantatien uusi linjaus otetaan liikenteelle maanantaina 15.8. Vanha silta puretaan lauantaina 20. elokuuta. Purkutöiden ajan junaliikenne sillan alittavalla rataosuudella on keskeytettynä.

Työt Kolpissa jatkuvat vielä yhdysteiden ja katujen sekä bussipysäkkien ja melusuojausten rakentamisella.

Myös Edsevössä tehdään edelleen katutöitä ja melusuojauksia. Liikenteen palauttamisesta kantatielle Edsevössä tiedotetaan myöhemmin erikseen.

Kokonaisuudessaan hanke Pedersöressä valmistuu syksyn aikana.

 

Lisätiedot

Projekti-insinööri Marianne Vuorenmaa, Väylävirasto
p. 029 534 3889, [email protected]

Projektipäällikkö Timo Kujanpää, Skanska Infra Oy
p. 050 544 7110, [email protected]

Tiemestari Stefan Hellund, Pedersören kunta
p. 050 562 5707, [email protected]

 

Hanke verkossa

https://vayla.fi/kt-68-pedersore

Flickr-kuvapankki

 

Kt 68 Pedersöre -hanke

Kantatie 68 on Virroilta Pietarsaareen johtava tieyhteys, joka yhdistää valtatiet 23 ja 8. Kantatie 68 on tärkein yhteys Pietarsaaren kaupungista ja satamasta valtatielle 8 ja sisämaan suuntaan. Kt 68 Pedersöre -hankkeessa rakennetaan Pedersören Kolppiin uusi rautatien ylikulkusilta, sekä parannetaan valtatien 8 ja kantatien 68 eritasoliittymä Edsevössä. Myös pyöräilyn ja jalankulun väyliä parannetaan urakan yhteydessä. Hankkeen kustannukset ovat Edsevön osalta 5,5 ja Kolpin osalta 5,2 miljoonaa euroa.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta