Hyppää sisältöön

Yhteystiedot

Uudenmaan ELY-keskus

projektipäällikkö

Kirsi Pätsi

  • 040 543 0716

Kt 50 Kehä III Espoonkartanon kohdalla

Tiehanke Suunnitteilla Uusimaa

 

Tiesuunnitelma: Meluesteet Espoonkartanon kohdalla Kehä III (kt 50) ja Lapinkyläntie (mt 1130)

Kehä III:n uusitaan toisen ajoratavarauksen paikalle Espoonkartanon kohdalla noin kilometrin matkalla nykyisen vaurioituneen tierakenteen vuoksi. Lisäksi uusitaan kaksi nykyistä huonokuntoista siltaa, rakennetaan yksi uusi silta ja toteutetaan meluntorjuntaa Kehä III ja mt1130 Lapinkyläntien varteen. Hankeen toteuttamisella turvataan Kehä III:n liikennöitävyys sekä mahdollistetaan asemakaava-alueiden rakentuminen.  

Yleiskartta, jossa on esitetty suunnittelukohde ja suunniteltujen meluesteiden sijainti sekä tyyppi.

 

Suunnitelman taustat ja lähtökohdat

 

Tiesuunnitelman laatiminen aloitettiin vuonna 2015 kehä III pohjoispuolen ja Lapinkyläntien varren meluesteiden suunnittelulla. 

Alkuperäisen tiesuunnitelman valmistumisen jälkeen kesällä 2019 selvitettiin maatutkaluotauksin Kehä III tierakenteiden kuntoa Mankinjoen kohdalla, sillä tiejakso on pitkään ollut tievaurioseurannassa. Tutkimukset osoittivat, että Mankinjoen pohjoispuolella paaluhatturakenne on pettänyt monin kohdin, mikä näkyy silmämääräisestikin tien painumisena. Osittain ongelmaa on pyritty korjaamaan asfaltoimisella, jonka vuoksi asfaltin paksuus on enimmillään yli metrin. Tiepenger on vaarassa vaurioitua äkillisesti ajokelvottomaksi. Myös nykyiset Mankinjoen ja Kuninkaankartanontien ylittävät sillat ovat huonokuntoisia. Kuntotutkimuksen johtopäätöksenä olikin, että myös Kehä III tierakenne edellyttää pikaista korjaamista, joka on muuttanut myös meluntorjunnan teknisen toteutusratkaisun alkuperäiseen tiesuunnitelmaan nähden. Vaurioiden kohdalla on elokuussa 2019 aloitettu automaattinen inklinometriseuranta, jotta mahdollisesta penkereen sivusiirtymästä pysytään ajan tasalla.

Kehä III:n arkiliikennemäärä vuonna 2018 oli keskimäärin noin 24 100 ajoneuvoa ja vuoden 2030 ennustetilanteessa se on noin 46 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaan liikenteen osuus on 7 %. Nopeusrajoitus Kehä III:lla on Mankin eritasoliittymän alueella 60 km/h ja muutoin suunnittelualueella 80 km/h. Kehä III:sta on laadittu vuonna 2011 aluevaraussuunnitelma, jossa tie on varauduttu parantamaan 2+2 kaistaiseksi.

 

Suunnitelman tavoitteet

 

Hankkeen tavoitteena on turvata Kehä III:n liikennöitävyys ja sujuvuus tulevaisuudessa. Lisäksi mahdollistetaan Kehä III:n pohjoispuolen asemakaava-alueiden toteutuminen. 

Meluesteiden visuaalisessa ilmeessä otetaan huomioon Espoonkartanon arvokas kulttuurihistoria.

 

Suunnitelman sisältö

 

Kehä III parannetaan yksiajorataisena tienä uudelle linjaukselle toisen ajoratavarauksen paikalle noin kilometrin matkalla. Uuden ajoradan kohdalle rakennetaan noin 500 metriä paalulaattaa. Nykyiset, huonokuntoiset Mankinjoen ja Myntinjoen sillat uusitaan ja lisäksi rakennetaan uusi silta Mankinjoen viereen. 

Kuninkaankartanontien tasausta muokataan Kehä III:n eteläpuolella, jotta Kuninkaankartanontien ylittävälle sillalle saadaan riittävä alikulkukorkeus. Kuninkaankartanontien varteen toteutetaan jalankulku- ja pyörätie ja Espoontallin sillan sivuaukkoihin on varattu tilaa mahdollisesti myöhemmin toteutettaville virkistysyhteyksille.

Yksityistie- ja maatalousliittymät Kehä III:n paalulukemien n. 1082 (oik.) ja 1215 (vas.) kohdilla katkaistaan.

Uuden ajoradan kohdalle toteutetaan meluntorjuntaa noin 1,5 kilometrin matkalla sekä Kehä III:n etelä- että pohjoispuolella. Lisäksi toteutetaan meluntorjuntaa mt1130 Lapinkyläntien varteen noin 170 metrin matkalle. Meluesteet perustetaan samalle paalulaatalle muun tierakenteen kanssa.

 

Suunnittelun eteneminen ja aikataulu

 

Tiesuunnitelman muutos on valmistunut keväällä 2020. Tiesuunnitelman hallinnollinen käsittely alkaa toukokuussa 2020 ja sen yhteydessä tiesuunnitelma asetetaan yleisesti nähtäville 20.5–22.6.2020 välisen ajan Ely-keskuksen tietoverkossa https://www.ely-keskus.fi/web/ely/kuulutukset (LjMTL 27 §), jolloin siitä voi tehdä muistutuksia. Muistutusten perusteella tiesuunnitelmaan voidaan tehdä muutoksia.

Tämän jälkeen Liikenteen turvallisuusvirasto (Traficom) tekee Uudenmaan ELY-keskuksen esityksestä tiesuunnitelmasta hyväksymispäätöksen, joka asetetaan asiakirjoineen nähtäväksi. Hyväksymispäätöksestä on mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätös saa lainvoiman sen jälkeen, kun mahdolliset valitukset on käsitelty. Lainvoimainen tiesuunnitelma antaa tienpitäjälle oikeuden tiealueen haltuunottoon ja tien tekemiseen. 

Tavoitteena on, että hanke etenee rakentamisvaiheeseen mahdollisimman nopeasti tiesuunnitelman valmistumisen jälkeen. Hanke ei ole tällä hetkellä valtion väyläinvestointien toteuttamisohjelmassa. Suunnitelmavalmiuden puolesta hankkeen toteuttamisvaihe ja rakentamistyöt ovat aloitettavissa vuodenvaihteessa 2020–2021.

 

Ajankohtaista

Valmis tiesuunnitelma ”Meluesteet Espoonkartanon kohdalla Kehä III (kt 50) ja Lapinkyläntie (mt 1130), Espoo” pidetään yleisesti nähtävänä 20.5.2020–22.6.2020 välisen ajan Ely-keskuksen tietoverkossa https://www.ely-keskus.fi/web/ely/kuulutukset (LjMTL 27 §).