Imatran rajanylityspaikan kehittäminen

Hankkeessa kunnostetaan ja parannetaan Imatran rajanylityspaikan infrastruktuuria ja rakennetaan uusi junien läpivalaisulaite. Hanke kuuluu Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC rajat ylittävän yhteistyön ohjelmaan. Hanke valmistuu 2022.

Hankkeen taustat

Imatran rajanylityspaikka on yksi vilkkaimpia Suomen ja Venäjän välisen maantieliikenteen kansainvälisiä rajanylityspaikkoja. Rautatierajanylityspaikka on tilapäisen rajanylityspaikan statuksella, joka mahdollistaa tavarakuljetukset Venäjältä Suomeen. Asema vastaa rajaturvallisuuden ylläpidosta ja muista lakisääteisistä valvontatehtävistä toimialueellaan.

Imatran Venäjän puoleisen raja-aseman nimi on Svetogorsk. Imatran rajanylityspaikka on Suomen itärajan kolmanneksi vilkkain asema, vuonna 2018 rajanylityksiä kirjattiin yhteen 1 526 000, joista 700 000 oli ajoneuvoja.

Hankkeen kustannukset ja rahoitus

Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC 2014–2020 on rajat ylittävän yhteistyön ohjelma, jolla pyritään lisäämään alueen vetovoimaisuutta. Ohjelmaa rahoittavat Euroopan unioni, Venäjä ja Suomi. EU:n komissio on hyväksynyt rahoituksen kaikkiaan kuudelle hankkeelle, joilla parannetaan Suomen ja Venäjän välisten rajanylityspaikkojen sujuvuutta ja turvallisuutta.

Imatran rajanylityspaikan kehittämistä koskeva ENI CBC (European Neighborhood Instrument, Cross Border Cooperation) tukirahoitussopimus EU:n ja Väylän välillä allekirjoitettiin 1.3.2019.

Kehittämishankkeen budjetti on 5,23 M€, johon tukea saadaan 4,18 M€. Hanke toteutetaan kolmen vuoden kuluessa rahoitussopimuksen allekirjoituksesta.

Hankkeen tavoitteet

Imatran rajanylityspaikan kehittämishankkeessa parannetaan liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä tieliikenteen että raideliikenteen osalta. Rataliikenteen oloja kehitetään rajanylityspaikalla Tullin uuden junien läpivalaisulaitteen avulla. Tieliikenteen kaistajärjestelyjä kehitetään liikenteen sujuvuuden parantamiseksi muun muassa siirtämällä tax free -palautuspiste uuteen paikkaan. Tarkastushenkilökunnan työskentelyedellytyksiä parannetaan kehittämällä valvontajärjestelmiä. Rajanylitysaseman kapasiteetti kasvaa jonkin verran näiden järjestelyjen ansiosta, ja se tulee riittämään pitkälle tulevaisuuteen.

Hankkeessa ovat mukana Väylä, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Rajavartiolaitos, Tulli, Pietarin direktoraatti, ITM Oy ja Finrail.

Hankkeen eteneminen

Imatran rajanylityspaikan kehittämistä koskeva tukirahoitussopimus EU:n ja Väylän välillä on allekirjoitettu ja kunnostustoimien suunnittelutyöt on käynnistetty. Rakennustyö alkaa arviolta keväällä 2020.

Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC 2014–2020 on rajat ylittävä yhteistyöohjelma, jolla tuetaan Euroopan ulkorajoilla Euroopan Unionin, Venäjän Federaation ja Suomen rahoituksella.

reaktionapit
Sivu päivitetty 31.03.2020