Rajanylityspaikkojen kehityshankkeet

Käynnissä

Väylä koordinoi kuutta Euroopan unionin ja Suomen rahoittamaa hanketta, joissa kehitetään  Raja-Joosepin, Vartiuksen, Parikkalan, Imatran, Vainikkalan ja Vaalimaan rajanylityspaikkojen infrastruktuuria. Työt toteutetaan vuosina 2019–2022.

 

Rajanylityspaikkojen kehityshankkeet

Väylä koordinoi  Euroopan unionin ja Suomen valtion rahoittamaa kuutta CBC-hanketta, joissa kehitetään rajanylityspaikkojen infrastruktuuria. Projektit tehdään 36 kuukauden kuluessa rahoitussopimuksen allekirjoituksesta, vuosina 2019-2022. CBC-ohjelman sääntöjen mukaan projektien on oltava valmiina vuoden 2022 loppuun mennessä.

Kolarctic, Karelia ja Kaakkois-Suomi–Venäjä CBC ovat rajat ylittävän yhteistyön ohjelmia, joilla lisätään alueen vetovoimaisuutta ja kehitetään hanketoimintaa Euroopan ulkorajoilla. Ohjelmia rahoittavat Euroopan unioni, Suomi ja Venäjä.


Väylä koordinoi hankkeisiin sitoutuneiden partnerien ryhmää, jossa ovat mukana Tulli, Rajavartiolaitos, Säteilyturvakeskus, Senaatti-kiinteistöt, alueiden ELY-keskukset, ITMF Oy ja Finrail Oy ja venäläinen Pietarin ja Leningradin alueen liikenteen kehittämislaitos. Hankkeet ovat osa Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumenttiin kuuluvaa rajat ylittävän yhteistyön (ENI CBC) -hankekokonaisuutta.

Katso rajanylityspaikkojen kehityshankkeet kartalla (PDF).

Rajanylityspaikkojen kehityshankkeet Suomen kartalla.

Osa Euroopan unionin ulkorajayhteistyöohjelmaa

Euroopan unionilla on yhteensä 17 ulkorajayhteistyöohjelmaa, joista seitsemän toteutetaan EU:n ja Venäjän välisellä rajalla. Suomen ja Venäjän välisellä rajalla toteutetaan kolmea The European Neighbourhood Instrument for Cross-Border Co-operation (ENI CBC)  -ohjelmaa:
 

ENI CBC -yhteistyön strategiset päätavoitteet ovat

  • Taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tukeminen raja-alueilla
  • Yhteisiin haasteisiin vastaaminen (esim. ympäristökysymykset, terveys, rikollisuuden torjunta)
  • Ihmisten, tavaroiden ja pääoman liikkuvuuden turvaaminen ja edistäminen

sekä ihmisten välisten suorien yhteyksien ja yhteistoimintamallien parantaminen (people-to-people -yhteistyö).

Ajankohtaista hankkeessa

reaktionapit
Sivu päivitetty 31.03.2020