Ajankohtaista

Tarkemmat suunnitelmakartat ja kuvaukset arvioitavista linjausvaihtoehdoista löytyvät:Arvioitavien linjausvaihtoehtojen kartat ja kuvaukset.  Linkit kyselyyn ja vaihtoehtojen kuvauksiin myös Vuoropuhelu-kohdassa .

 

YVA-ohjelma ja yleisötilaisuus

Yhteysviranomaisen lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA-ohjelma) on valmistunut heinäkuun alussa. Lausunto on nähtävillä Laihian ja Mustasaaren kunnissa ja ympäristöhallinnon internet-sivuilla www.ymparisto.fi/vt3helsingbylaihiaYVA.

Ympäristöhallinnon internet-sivuilta löytyy linkit YVA-ohjelmaan (pdf-tiedosto) ja digitaaliseen alustaan, joka on koottu YVA-ohjelman rakenteen pohjalta. Digitaalinen alusta toimii internet-sivujen tapaan, ja sen kautta on mahdollista arviointiohjelman tekstien lisäksi selata karttoja, katsella kuvia ja hakea lisätietoa. Digitalista alustaa kehitetään YVA-prosessin aikana siten, että lopuksi tarkasteltavissa on YVA-selostuksen asiat.

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma valmistui toukokuun alussa. Arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan laatima suunnitelma YVA-menettelyssä tarvittavista selvityksistä sekä arviointimenettelyn järjestämisestä. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma oli nähtävillä 7.5.-5.6.2019 ja sitä esiteltiin kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa keskiviikkona 15.5.2019 Laihian nuorisoseuralla.

 

 

Yhteystiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

projektipäällikkö

Eeva Kopposela

  • 0295 027 727
  • etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

YVA-menettely
Ramboll Finland Oy

projektipäällikkö

Joonas Hokkanen

  • 0400 355 260
  • etunimi.sukunimi@ramboll.fi

Yleissuunnittelu
Ramboll Finland Oy

tiesuunnittelun vastuuhenkilö

Sanna Kaikkonen

  • 040 595 7160
  • etunimi.sukunimi@ramboll.fi

Vt 3 Helsingby-Laihia YVA ja yleissuunnitelma, Mustasaari

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on käynnistänyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) ja lain liikennejärjestelmästä ja maanteistä mukaisen yleissuunnitelman laadinnan valtatien 3 parantamisesta Mustasaaren Helsingbyn ja Laihian välillä.  Parannettava tiejakso sijoittuu Mustasaaren Helsingbyn ja Laihian keskustan väliselle alueelle ja on pituudeltaan noin 14 kilometriä. Suunnittelualue alkaa Mustasaaren Vikbyssä valtatien 8 eritasoliittymästä ja yhdistyy Laihialla Maunulan eritasoliittymään.

Karttakuva hankkeen sijainnista.

Hankkeen lähtökohdat

Valtatie 3 on Helsingby-Laihia tieosuudella osa runkoverkkoa ja sillä on merkittävä rooli sekä lyhyt- että pitkämatkaiselle liikenteelle. Tieosuuden tämänhetkiset liikennemäärät ovat 9 000 - 11 500 ajoneuvoa / vrk. Nykyiset liikennejärjestelyt eivät vastaa liikennemäärien ja valtatien palvelutason vaatimuksia. Tieosuuden korkeat liikennemäärät aiheuttavat ongelmia kuljetusten toimivuuden lisäksi myös henkilöautoliikenteen sujuvuudelle ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuudelle. Tasoliittymistä puuttuvat kanavoinnit aiheuttavat jatkuvia vaaratilanteita kääntyvien ja suoraan ajavien kesken. Tieliikenne aiheuttaa myös muun muassa meluhaittaa lähialueen asukkaille.

Parantamishankkeen tavoitteena on nelikaistainen, korkeatasoinen ja turvallinen valtatieyhteys Laihian ja Vaasan välille. Suunnittelun aikana selvitetään vaihtoehtoisia linjauksia: valtatien 3 uusia linjauksia tai nykyisen valtatielinjauksen parantamista.  Suunnittelulla halutaan erottaa pyöräily, jalankulku ja autoliikenne sekä parantaa liikenneturvallisuutta muun muassa rakentamalla liittymiin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden eritasoratkaisuja.

Ympäristövaikutusten arvioinnissa ja yleissuunnitelmassa tutkitaan erilaisia valtatien parantamisen vaihtoehtoja ja arvioidaan niiden vaikutuksia. Menettelyllä kerätään tietoa päätöksenteon tueksi. Vaihtoehtoja vertaamalla pyritään löytämään hankkeelle toteuttamiskelpoinen ratkaisu. 

YVA-menettely ja yleissuunnittelu

YVA-menettely

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tavoitteena on tutkia vaihtoehtoisten linjausten vaikutuksia ympäristöön sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet haitallisten vaikutusten lieventämiseen ja torjuntaan. Sovellettava YVA-menettely perustuu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettuun lakiin.

Työn ensimmäisessä vaiheessa laadittiin ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma), jossa kuvataan, miten ja millä tarkkuudella arviointi tullaan tekemään. Kun arviointiohjelmassa esitetyt vaikutukset on selvitetty, kootaan tulokset ympäristövaikutusten arviointiselostukseen (YVA-selostus). Arviointiselostuksessa esitetään arvioinnin tulosten lisäksi selvitys alueen ympäristön nykytilasta, käytetyistä arviointimenetelmistä sekä vaihtoehtojen vertailu. Sekä YVA-ohjelma että YVA-selostus asetetaan nähtäville kunnissa lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten ja yhteysviranomainen antaa niistä lausuntonsa.

Päätöstä jatkosuunnitteluun valittavasta vaihtoehdosta ei tehdä YVA-menettelyn aikana. Vaihtoehtoja vertaamalla pyritään löytämään hankkeelle toteuttamiskelpoinen ratkaisu.

Ympäristöhallinnon internet-sivuilta www.ymparisto.fi/vt3helsingbylaihiaYVA löytyy linkit YVA-ohjelmaan ja digitaaliseen alustaan, joka on koottu YVA-ohjelman rakenteen pohjalta. Digitaalinen alusta toimii internet-sivujen tapaan, ja sen kautta on mahdollista arviointiohjelman tekstien lisäksi selata karttoja, katsella kuvia ja hakea lisätietoa. Digitaalista alustaa kehitetään YVA-prosessin aikana siten, että lopuksi tarkasteltavissa on YVA-selostuksen asiat.

Yleissuunnittelu

Yleissuunnittelua tehdään samanaikaisesti YVA-menettelyn aikana. YVA-menettelyn jälkeen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tekee päätöksen jatkosuunnitteluun valittavasta vaihtoehdosta. Tämän jälkeen valitusta vaihtoehdosta laaditaan liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain mukainen yleissuunnitelma. Koska kyseessä on merkittävän kokoinen hanke, tiesuunnitelman toteuttaminen vaatii myös eduskunnan päätöksen rahoituksesta. Tielinjaus huomioidaan myös kuntien omassa maankäytön suunnittelussa.

Ennen hankkeen toteuttamista laaditaan yleissuunnitelman hyväksymisen jälkeen tiesuunnitelma ja rakentamisen yhteydessä rakennussuunnitelma.

Vuoropuhelu

Lähtökohdat

Alueen asukkailla ja muilla intressiryhmillä on mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja vaikutusten arviointiin. Näkemyksiä hankkeesta ja sen vaihtoehdoista kerätään koko suunnittelun ajan. Hankkeen vuorovaikutus sisältää eri menetelmin toteutettua tiedottamista, tiedonhankintaa ja osallistumista sekä viranomaisten välistä yhteistyötä. Vuoropuhelussa pyritään saamaan eri toimijatahot osallistumaan tavoitteiden määrittelyyn sekä suunnittelu- ja arviointiprosessiin. Tähän pyritään tiedottamalla hankkeesta avoimesti ja järjestämällä asukkaille osallistumismahdollisuuksia. Tavoitteena on, että suunnitteluratkaisuilla ja niiden arvioiduilla vaikutuksilla on mahdollisimman laaja hyväksyttävyys.

Tiedotus

Hankkeesta tiedotetaan asukkaille ja muille sidosryhmille lehdistötiedotteiden, lehti-ilmoitusten, postituslistan sekä hankkeen internet-sivujen välityksellä. Yleisötilaisuuksien ja työpajojen esitykset ja työpajojen muistiot laitetaan internet-sivuille nähtäville.

Yleisötilaisuudet

YVA-menettelyn ja yleissuunnitelman laadinnan aikana järjestetään yhteensä neljä yleisötilaisuutta. Ensimmäisessä yleisötilaisuudessa kerrotaan asukkaille hankkeesta, sen tavoitteista, lähtökohdista ja alustavista vaihtoehdoista. Toisessa tilaisuudessa on esillä YVA-ohjelma ja vaihtoehdot, joiden vaikutuksia arvioidaan ja vertaillaan. Kolmannessa yleisötilaisuudessa esitellään arviointiselostuksessa esitettäviä vaihtoehtojen arvioituja vaikutuksia. Neljännessä yleisötilaisuudessa on esillä valitun vaihtoedon tarkennetut suunnitelmat. Yleisötilaisuuksissa osallistujat voivat keskustella suunnittelijoiden kanssa, kysellä YVA-menettelystä ja kertoa näkemyksensä hankkeesta.

Työpajat

Hankkeessa tullaan lisäksi järjestämään kaksi sidosryhmille tarkoitettua työpajaa, joiden tuottamaa aineistoa käytetään hyödyksi suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa. Ensimmäinen työpaja järjestettiin 2.4.2019 ennen YVA-ohjelman nähtäville asettamista. Toinen työpaja tullaan järjestämään varsinaisen vaikutusten arvioinnin yhteydessä tammikuussa 2020.

Järjestetyt vuorovaikutustilaisuudet

  • 6.2.2019 Yleisötilaisuus, Laihian Nuorisoseura, Laihia
  • 2.4.2019 Sidosryhmätyöpaja, ABC Kiitokaari, Vaasa
  • 15.5.2019 Yleisötilaisuus Laihian Nuorisoseura, Laihia

Vuorovaikutustilaisuuksien esitykset löytyvät sivun vasemmasta laidasta.

Ilmoittaudu postituslistalle

Hankkeelle perustetaan postituslista, jonka kautta tiedotetaan hankkeen etenemisestä ja osallistumistilaisuuksista. Hankkeesta kiinnostuneet voivat ilmoittautua postituslistalle lähettämällä yhteystietonsa osoitteeseen venla.pesonen (at) ramboll.fi. Pyydämme samalla kertomaan myös yhdistyksen tai muun mahdollisen taustaorganisaation.

Postituslistalle ilmoittautuneiden yhteystietoja käytetään vain suunnitteluhankkeen aikaiseen tiedotukseen. Yhteystietoja käsitellään luottamuksellisesti Euroopan tietosuoja-asetuksen mukaisesti (GDPR). Lisätietoja Rambollin tietosuojasta.

Aikataulu

Yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi ovat käynnistyneet samanaikaisesti tammikuussa 2019. Arviointiohjelma valmistui toukokuussa 2019, jonka jälkeen hankkeen yhteysviranomainen asetti ohjelman nähtäville. Arviointiohjelman ja siitä saadun palautteen perusteella yhteysviranomainen antoi arviointiohjelmasta oman lausuntonsa heinäkuussa 2019.

YVA-selostus valmistuu tavoiteaikataulun mukaan alkukeväällä 2020 ja koko menettely päättyy, kun yhteysviranomainen antaa lausunnon selostuksesta loppu keväällä 2020.

YVA-menettelyn jälkeen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tekee päätöksen jatkosuunnitteluun valittavasta vaihtoehdosta. Tämän jälkeen valitusta vaihtoehdosta laaditaan tavoiteaikataulun mukaisesti vuoden 2020 loppuun mennessä liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain mukainen yleissuunnitelma.

reaktionapit
Sivu päivitetty 05.12.2019