Kaksoisraideosuus Joutseno-Rauha

Kaksoisraiteen ensimmäinen alueurakka sijoittuu Joutseno-Rauha-välille. Urakkaan kuuluu nykyisen raiteen perusparannus ja uuden raiteen rakentaminen Joutsenon ja Rauhan välille.

Urakoitsijana toimii NRC Group Finland.

Aikataulu

Rakennustyöt aloitettiin syyskuussa 2019. Urakka on aikataulutettu valmistumaan 2023.

Urakan valvojana toimii Jussi Palo Welado Oy:stä.

Joutseno-Rauha -välin rakentaminen käynnistyi syyskuussa 2019 puunpoistolla ja työmaateiden rakentamisella. (Kuva: Jussi Palo)

Urakan vaikutus junaliikenteeseen

Urakan työvaiheet aiheuttavat katkoksia junaliikenteeseen. Ratatöistä johtuvien korvaavien kuljetusten lähtöpaikat löytyvät VR:n sivuilta.

reaktionapit
Sivu päivitetty 20.11.2019