Hoppa till innehåll

Kimolan kanavan avautuminen siirtyy heinäkuun loppuun

Julkaistu 23.06.2020

Kimolan kanavan rakennustyöt alkoivat kesällä 2018. Kanavan oli alkuperäisen aikataulun mukaan tarkoitus avautua tämän vuoden kesäkuun alussa. Nyt arvio kanavan avaamisen ajankohdasta on siirtynyt heinäkuun loppuun. Lopullinen päivämäärä varmistuu aikaisintaan viikkoa ennen avaamista. 

Kimolan kanavahankkeessa Konniveden ja Iitin Pyhäjärven välinen Kimolan uittokanava muutetaan veneilykäyttöön ja kanavan ylittävät sillat uusitaan. Rakentamisen loppuvaiheessa on sulkurakenteissa todettu teknisiä haasteita, joiden korjaustyöt viivästyttävät kanavan avaamista edelleen.

”Valitettavasti kanavaa ei saada avattua heinäkuun alkuun, kuten oli tavoiteltu. Olemme pahoillamme viivästymisestä. Ilmoitamme tarkan ajankohdan kanavan avautumiselle heti, kun se varmistuu”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Harri Liikanen Väylävirastosta.

Lisätietoja:

Väylävirasto, projektipäällikkö Harri Liikanen p. 050 5704 840, [email protected]
Hankkeen verkkosivut: vayla.fi/kimola

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta