Hoppa till innehåll

Juna myöhässä eikä arviota lähtöajasta? Asemien näyttötaulut kertovat tämän pian uudella tavalla

Julkaistu 13.06.2018

Rautatieasemien näyttötauluissa otetaan 20.6. koekäyttöön uusi ominaisuus. Lähtöajan sijaan näyttötaululla näkyy kysymysmerkki, mikäli myöhässä olevan junan lähtöajasta ei ole arviota.

Toim. huom 25.11.2020: Rautatieasemien näyttötaulut ovat nykyään Finrailin vastuulla. Järjestelmät uudistuvat vuonna 2021.

Jos juna on myöhässä, sen mahdollisesta lähtöajasta on yleensä arvio. Joissakin tilanteissa on kuitenkin mahdotonta arvioida, milloin juna pääsee lähtemään.

"Junan tuntematon lähtöaika on näkynyt aikaisemmin näyttötauluissa siten, että arvioitua lähtöaikaa on siirretty eteenpäin muutaman minuutin välein. Muutoksen myötä pystymme tarjoamaan matkustajille paremmin tietoa junien lähtöajoista", toteaa ylitarkastaja Kimmo Turunen Liikennevirastosta.

Näin muutos näkyy matkustajille

 

1. Jos juna on myöhässä ja sen lähtöajasta ei ole arviota, lähtöajan sijaan näyttötaululla näkyy kysymysmerkki.

 

2. Jos juna on myöhässä, mutta lähtöajasta on arvio, näytetään aikataulun mukaisen lähtöajan vieressä arvio lähtöajasta.

 

3. Jos juna lähtee aikataulun mukaisesti, lähtöajassa näkyy vain yksi kellonaika.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Kimmo Turunen,
Liikennevirasto,
kimmo.turunen(at)liikennevirasto.fi,
p. 029 534 3873

 

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta