Hoppa till innehåll

Apteekkarinväylä avataan liikenteelle perjantaina

Julkaistu 1.10.2020 11.45

Väylävirasto on varmistanut Apteekkarinväylän vesisyvyydeksi 8,5 m ja väylä voidaan avata liikenteen käyttöön perjantaina klo 16.

Tankoharauksella ja sukeltamalla on varmistettu väylän turvallinen käyttö. Väylän reuna-alueella havaitun lohkareen kohdalle on asennettu eteläviitta.

Sukellustutkimuksen perusteella lohkare on tällä hetkellä tukevasti paikoillaan. Väylän ulkopuolella olevassa penkereessä on jälkiä lohkareen liikkumisesta eli lohkare on siirtynyt nykyiselle paikalleen väylän ulkopuolelta ja on nyt n. 1,5 m väylän puolella. Tutkimusten perusteella lohkare on mahdollisesti siirtynyt Amorellan karilleajon seurauksena. Lohkareen pinnassa on myös maalijälkiä, jotka ovat mahdollisesti peräisin Amorellan törmäyksestä. Samankaltaisia maalijälkiä on havaittavissa muuallakin penkereessä olevissa kivissä väylän ulkopuolella.

Väylävirasto on päättänyt poistaa lohkareen räjäyttämällä tämän syksyn aikana. Lohkare ei haittaa laivaliikennettä, mutta kaventaa väylää.

Väylävirasto aloitti Apteekkarinväylän pohjatutkimukset M/S Amorellan 20.9. tapahtuneen pohjakosketuksen jälkeen. Onnettomuustutkintakeskus tekee onnettomuustutkinnan, jossa tapahtumat selvitetään.

Lisätietoa:
Meriväyläyksikön päällikkö Simo Kerkelä p. 029 534 3354


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta