Suunnittelu ja rakentaminen: hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä elinvoimakeskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
733 tulokset
Ei tuloksia
Sivut: 5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33   34   35   36   37   38   39   40   41   42   43   44   45   46   47   48   49  
true

Kantatie 58 parantaminen välillä Vuorentie–Mustalahti–Juhola, Mänttä-Vilppula, tiesuunnitelma

Sisä-Suomen elinvoimakeskus ja Mänttä-Vilppulan kaupunki laativat tiesuunnitelmaa kantatie 58 parantamistoimenpiteistä.
Tiehanke Pirkanmaa Suunnitteilla

Valtatien 13 ja seututien 633 liittymä sekä jalankulun ja pyöräilyn väylät, Saarijärvi

Hankekuvaus Työn tavoitteena oli parantaa valtatien 13 ylittävän kevyen liikenteen turvallisuutta valtatien ja seututien 633 (Myllymäentie) liittymäalueella.&
Tiehanke Keski-Suomi Valmistunut

Mt 637 (Jyväskyläntie) liittymä- ja yksityistiejärjestelyt Vihtavuoren taajaman kohdalla, Laukaa, tiesuunnitelma

Seututien 637 liikennemäärä Vihtavuoren eritasoliittymän eteläpuolella on 8771 ajoneuvoa/vrk ja raskaan liikenteen osuus 5,5%. Eritasoliittymän pohjoispuolella
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Maanteiden 3501 ja 14535 jk+pp -tie Purolan kohdalla, Pyhtää

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on laatinut vuonna 2021 rakennussuunnitelman vuonna 2014 hyväksytyn tiesuunnitelman pohjalta maanteiden 3501 ja 14535 kevyen liikenteen yhteyksien parantamiseksi Purolan kohdalla, Pyhtään kunnan alueella.
Tiehanke Kymenlaakso Valmistunut

Kt 63 parantaminen välillä Ina-Kaustinen

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus suunnittelee kantatien 63 parantamista Evijärven Inan ja Kaustisen välillä. Kyseinen noin 14 km pitkä väli on moniongelmainen tieosuus, jolla on merkittäviä sujuvuus- ja turvallisuuspuutteita.
Tiehanke Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Suunnitteilla

Maanteiden 408 ja 409 kevyen liikenteen järjestelyt ja taajaman liikenneturvallisuustoimenpiteet, Savitaipale

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on laatinut yhteistyössä Savitaipaleen kunnan kanssa tiesuunnitelman maanteiden 408 ja 409 kevyen liikenteen väyläverkon täydennystarpeiden ja alueellista liikenneturvallisuutta parantavien toimenpidetarpeiden osalta.
Tiehanke Etelä-Karjala Valmistunut

Valtatien 8 parantaminen välillä Rauma-Eurajoki

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen hankkeen tavoitteena on kehittää valtatietä 8 sekä parantaa liikkumisen turvallisuutta ja sujuvuutta Rauman seudulla. Suunnitteluun kuului YVA-menettely ja yleissuunnitelman laatiminen. Yleissuunnitelma valmistui ja asetettiin nähtäville helmikuussa 2025. Suunnittelu sisälsi ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) sekä yleissuunnitelman laatimisen.
Tiehanke Satakunta Suunnitteilla

Maantien 16909 (Isoahontie) jalankulku- ja pyöräilyväylä välillä valtatie 4 – Petäjätie, Viitasaari

Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen maantien 16909 (Isoahontie) varteen välille valtatie 4 – Petäjätie toteutettiin kesän 2023 aikana.
Tiehanke Keski-Suomi Valmistunut

Valtatien 9 Hankasalmi-Ylämylly kehittämisselvitys

Tiehanke Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Suunnitteilla

Mt 16275 Kumpusentien jalankulku- ja pyöräilyväylä välillä Köörtintie – kt 77, Siilinjärvi

Itä-Suomen elinvoimakeskus on käynnistänyt yhteistyössä Siilinjärven kunnan kanssa tie- ja rakentamissuunnitelman laatimisen jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamiseksi Kumpusentielle. Suunnittelukonsulttina toimii A-Insinöörit Civil Oy.
Tiehanke Pohjois-Savo Valmistunut

Valtatien 5 liikenneturvallisuustoimenpiteet Siilinjärven ja Lapinlahden välillä vuonna 2022

Itä-Suomen elinvoimakeskus toteuttaa valtatie 5:llä välillä Siilinjärvi – Lapinlahti liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä viidessä eri kohteessa.
Tiehanke Pohjois-Savo Valmistunut

Maantien 16684 (Vesangantie) jalankulku- ja pyöräliikenteen väylä, Jyväskylä

Jalankulku- ja pyöräliikenteen väylän rakentaminen maantien 16684 (Vesangantie) varteen välille Ruokkeentie – Könkkölä toteutettiin aikavälillä toukokuu-marraskuu 2022. Keski-Suomen elinvoimakeskuksen rakennuttamassa hankkeessa urakoitsijana toimi Destia Oy. Jalankulku- ja pyöräliikenteen väylän rakentaminen oli elinvoimakeskuksen ja Jyväskylän kaupungin yhteishanke ja sen kokonaiskustannuksiksi muodostui 2,3 miljoonaa euroa. Hanke toteutettiin osittain MAL-rahoituksen avulla.
Tiehanke Keski-Suomi Valmistunut

Kantatien 67 ja valtatien 19 parantaminen välillä Kivisaari - Atria, Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus on laatinut yhteysvälille tiesuunnitelman, joka valmistui vuonna 2024. Hankkeen toteuttamisajankohta ei ole vielä selvillä.
Tiehanke Etelä-Pohjanmaa Suunnitteilla

Maantien 380 parantaminen rakentamalla jalankulku- ja pyöräilyväylä välille Iitiä - Juuresaho, Lappeenranta ja Lemi

Hankkeen tavoitteena on parantaa tieosan kevyen liikenteen yhteystarpeita ja liikenneturvallisuutta sekä liittää jatkossa Lemin kuntakeskus ja Kuukanniemen alue osaksi Etelä-Karjalan pyöräilyreittiä.
Tiehanke Etelä-Karjala Suunnitteilla
Sivut: 5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33   34   35   36   37   38   39   40   41   42   43   44   45   46   47   48   49