Suunnittelu ja rakentaminen: hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä elinvoimakeskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
733 tulokset
Ei tuloksia
Sivut: 2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33   34   35   36   37   38   39   40   41   42   43   44   45   46   47   48   49  
true

Valtatien 13 ja Otavantien liittymän parantaminen, Mikkeli

Mikkelin Karikossa olevan nelihaaraliittymän parantamistyöt alkavat viikolla 24/2020. Keski-Suomen elinvoimakeskus toimii hankkeen rakennuttajana ja pääurakoitsijana on Savon Kuljetus Oy. Pohjois-Savon EL
Tiehanke Käynnissä

Maantien 6450 (Sumiaistentie) kevyen liikenteen väylä, Äänekoski, tiesuunnitelma

Hankekuvaus Äänekosken kaupunki on esittänyt kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen järjestelyjen parantamista maankäytön järjestelyjen johdosta. Hanke sisältää kevyen liikenteen väylän suunnittelun
Tiehanke Keski-Suomi Valmistunut

Maantien 6090 (Kinkovuorentie) jalankulku- ja pyöräilyväylä välillä Muurame-Kinkovuori, Muurame ja Jyväskylä

Suunnittelukohde sijaitsee maantiellä 6090 (Kinkovuorentie), joka on Muuramen kirkonkylän ja Säynätsalon välinen paikallisliikennettä palveleva yhteys valtatie 9 suuntaan.
Tiehanke Keski-Suomi Valmistunut

Maantien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi

HankekuvausHankkeessa laaditaan suunnitelmat uudelle kevyen liikenteen väylälle noin 1,8 kilometrin matkalle maantien 6304 varteen Lanneveden kohdalle Saarijärvellä. Suunnitelman tavoitteena on paran
Tiehanke Keski-Suomi Valmistunut

Kantatien 67 parantaminen välillä Ilmajoki-Seinäjoki, YVA ja yleissuunnitelma, Ilmajoki, Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus on laatinut yleissuunnitelman kantatien 67 parantamiseksi välillä Ilmajoki-Seinäjoki.
Tiehanke Etelä-Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 4 ohituskaistojen parantaminen, Äänekoski, tiesuunnitelman muutossuunnitelma välillä Konginkangas-Kalaniemi, Äänekoski

Keski-Suomen elinvoimakeskus on heinäkuussa 2021 käynnistänyt tiesuunnitelman muutossuunnitelman valtatiellä 4 Äänekoskella välillä Konginkangas-Kalaniemi. 
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Päällystystyöt Lapissa

Lapin elinvoimakeskuksen päällystyskohteet kesällä 2022.
Tiehanke Lappi Valmistunut

Uusi tieyhteys Vikby-Martoinen, Mustasaari

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa Vikby-Martoinen välille Mustasaaren kunnan alueella. Suunnittelu alkaa valtateiden 3 ja 8 eritasoliittymästä ja päättyy Vähäkyröntielle. Suunnitteluosuuden pituus on noin seitsemän kilometriä.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Maantien 6090 jalankulku- ja pyöräilyväylä välillä Muurame - Kinkovuori, Muurame ja Jyväskylä

Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen maantien 6090 (Kinkovuorentie) varteen välille Muurame – Kinkovuori alkoi keväällä 2022. Keski-Suomen elinvoimakeskus toimii hankkeen rakennuttajana, urakoitsijana toimii Oteran Oy. Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen oli elinvoimakeskuksen, Muuramen kunnan ja Jyväskylän kaupungin yhteishanke, ja sen kokonaiskustannukset olivat noin 1,8 miljoonaa euroa.
Tiehanke Keski-Suomi Valmistunut

Valtatien 8 parantaminen välillä Edsevö – Lepplax, Pedersöre

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus ja Pedersören kunta ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välillä Edsevö – Lepplax. Tiesuunnitelma valmistuu vuonna 2022.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 8 parantaminen välillä Ytterjeppo – Sorvist, Uusikaarlepyy

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus yhteistyössä Uudenkaarlepyyn kunnan kanssa ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välille Ytterjeppo–Sorvist. Tiesuunnitelmassa suunnitellaan uutta ohituskaistaosuutta ja tiesuunnitelma valmistuu vuoden 2022 aikana.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 25 parantaminen Asemantien liittymän kohdalla tiejärjestelyineen, Vihti

Uudenmaan elinvoimakeskus (ELY-keskus) ja Vihdin kunta laativat tiesuunnitelmaa eritasoliittymän rakentamiseksi valtatien 25 ja Asemantien liittymään Vihdissä. Hanke liittyy valtatien 25 parantamiseen välillä Hanko - Mäntsälä.
Tiehanke Uusimaa Suunnitteilla

Asematien liittymän parantaminen, Nivala

Asematien liittymää Nivalassa parannetaan kääntymiskaistoilla ja liikennevaloilla.
Tiehanke Pohjois-Pohjanmaa Valmistunut

Valtatien 13 parantaminen välillä maantie 16847 (Linnantie, itäinen liittymä) - valtatie 4 (Huutomäki), toimenpideselvitys, Saarijärvi ja Äänekoski

Keski-Suomen elinvoimakeskus on käynnistänyt toimenpideselvityksen laatimisen valtatielle 13 välille maantie 16847 (Linnantie, itäinen liittymä) - valtatie 4 (Huutomäki). Toimenpideselvityksessä määritellään suunnittelualueen tavoitetila valtatielle 13 sekä vaiheittain toteuttamisen polku.
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Maantien 6450 jalankulku- ja pyöräilyväylä Suolahden taajamassa, Äänekoski

Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen maantien 6450 (Sumiaistentie) varteen Suolahden taajamassa välille Äänekoskentie - Keiteleentie alkoi kesällä 2022. Keski-Suomen elinvoimakeskus toimi hankkeen rakennuttajana, urakoitsijana toimi Destia Oy. Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen oli elinvoimakeskuksen ja Äänekosken kaupungin yhteishanke, ja sen kokonaiskustannukset olivat noin 1,0 miljoonaa euroa.
Tiehanke Keski-Suomi Valmistunut
Sivut: 2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33   34   35   36   37   38   39   40   41   42   43   44   45   46   47   48   49