Mt 8693 (Liikasenvaarantie) parantaminen välillä Käylä - Oulankajoki, Kuusamo

Liikasenvaarantie (Mt 8693) erkanee Kuusamon ja Sallan välisestä maantiestä Kuusamon Käylän kylässä ja kulkee Oulangan kansallispuiston kautta Liikasenvaaran kylään valtakunnanrajalla. Maantien parantamistarve on syntynyt Oulangan alueen vilkkaasta matkailuliikenteestä.

Maantie on pääosin kapea soratie ja sen kunto on huono kelirikon aikaan keväisin ja syksyisin, mikä heikentää tien turvallisuutta ja liikennöitävyyttä.  Tie on päällystetty lyhyeltä matkalta Käylästä lähdettäessä sekä Oulankajoen molemmin puolin. Päällysteessä on jo pahoja vaurioita.

Tien liikennemäärät ovat suurimmat kesäaikaan Oulangan alueelle suuntautuvasta matkailusta johtuen. Tiellä on myös runsaasti puutavaraliikennettä.

Hankkeen 13,65 kilometrin pituinen suunnittelualue alkaa Käylän kylästä ja jatkuu Oulankajoen yli Oulun yliopiston tutkimusaseman kohdalle.

Hankkeen tavoitteena on matkailuelinkeinon ja puutavarakuljetusten toimintaedellytysten parantaminen sekä jokapäiväisen liikennöinnin turvaaminen kaikkina vuodenaikoina.

Toimenpiteet:

  • Maantie levennetään ja muutetaan kestopäällysteiseksi tieksi nykyiselle paikalleen
  • Liikenneturvallisuutta ja liikennöitävyyttä parannetaan.
  • Tien jyrkkiä mäkiä loivennetaan ja tien rakennetta parannetaan.
  • Tie levennetään ja päällystetään välillä Käylä - Oulankajoki

Hanke valmistuu 30.11.2019.

Hanke on mukana hallituksen perustienpidon lisärahoitusohjelmassa, josta hankkeelle on myönnetty rahoitusta 4,8 miljoonaa euroa.

Sivu päivitetty 20.05.2019