Valtatie 3 Sääksjärven eritasoliittymän parantaminen

Lempäälässä keväästä saakka käynnissä ollut kahden pisarakiertoliittymän rakentaminen Ruskontielle valtatie 3 ramppien nelihaaraliittymiin on valmistunut. Myös Vikkiniityn risteyssillan perusparannus ja joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä edistävä autojen liityntäpysäköintialue ovat valmistuneet.

Parannustyöt Ruskontiellä aloitettiin pääsiäisen jälkeen

Rakennustyöt aloitettiin pääsiäisen jälkeen Ruskontien saarekkeiden purkamisella ja valtatie 3 ylittävän Vikkiniityn risteyssillan korjaamisella. Risteyssillan korjaamisen ajaksi liikenne ohjattiin sillan kohdalla sen toiseen laitaan. Sillan toinen puoli eristettiin  työalueeksi.

Sillan alusrakenteiden korjauksen vuoksi moottoritien liikennettä ohjattiin myös kaistajärjestelyillä ja nopeusrajoituksilla. Ruuhka-aikoina moottoritiellä liikenteen käytössä oli kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan.

Toteutetut toimenpiteet tiivistetysti:

  • Ruskontieltä (maantie 309) poistettiin kanavoinnit. Ramppien nelihaaraliittymät muutettiin pisarakiertoliittymiksi. Rampeille tehtiin tarvittavat muutokset ja etelän suuntaan lähtevälle rampille E1R2 uusittiin pysäkkikatos. Etelästä tulevalla rampilla E1R3  linja-autopysäkkiä muutettiin niin, että siihen mahtuu kaksi linja-autoa samaan aikaan.
  • Tampereentien puoleisen uuden kiertoliittymän läheisyyteen rakennettiin liityntäpysäköinti parantamaan joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä.
  • Ruskontien Tampereentien puoleinen pysäkki siirrettiin lähemmäs kiertoliittymää, ettei se heikentäisi liityntäpysäköinnin näkemäalueella uuden ajoyhteyden liikenneturvallisuutta.  
  • Ruskontien kiertoliittymän Vuoreksen puoleinen pysäkki muutetiin lyhytaikaista pysäköintiä palvelevaksi saattoliikenteen alueeksi.
  • Moottoritien ylittävästä sillasta korjattiin muun muassa reunapalkit ja pintarakenteet. Kaiteet ja liikuntasaumalaitteet uusittiin, betonipinnat pinnoitetiin uudelleen. Alueelle rakennettiin uusi led-valaistus.

Valmista syksyllä 2019

Sääksjärven uusi eritasoliittymä, risteyssillan parantaminen ja liityntäpysäköintialue valmistuivat marraskuussa. Noin kaksi miljoonaa euroa maksaneiden tietöiden pääurakoitsijana toimi Kreate Oy.

Sääksjärven eritasoliittymässä liikennejärjestelyitä vielä kahtena sunnuntaina 17.11. ja 24.11. (14.11.2019)

Sääksjärven eritasoliittymässä liikennejärjestelyjä kahtena sunnuntaina (30.10.2019)

Sääksjärven eritasoliittymässä päällystystöitä iltaisin ja öisin (3.10.2019)

reaktionapit
Sivu päivitetty 09.12.2019